Vihaatko työtäsi? Asiantuntijan vinkit auttavat viihtymään paremmin työpaikalla
Oletko niin turhautunut työhösi, että työpaikan vaihtaminen alkaa tuntua ainoalta vaihtoehdolta? Työtyytyväisyyteen perehtynyt brittiläinen tutkija Cary Cooper uskoo, että tilanne ei välttämättä parane vaihtamalla, vaan että oman asenteen muuttamisella voi olla merkittävämpiä seurauksia.
Cooper antaa eri tilanteisiin vinkkejä, jotka voivat lisätä työntekijän tyytyväisyyttä työhönsä.
1. Liian suuri työmäärä
Monella työntekijällä on enemmän töitä kuin aikaa. Varsinkin yrityksissä, joissa on irtisanottu työntekijöitä taantuman aikana, yksi työntekijä saattaa joutua tekemään monen ihmisen työt. Tässä tilanteessa tärkeintä on osata priorisoida. Laita tehtäväsi tärkeysjärjestykseen ja aloita töiden tekeminen listan kärkipäästä.
2. Vaativa pomo
Jos pomosi on liian vaativa, pohdi parhaita tapoja lähestyä ongelmaa. Miten voisit kertoa hänelle, että hänen antamansa tavoitteet eivät ole realistisia? Valitse keskustelulle ajankohta, jolloin pomosi ei ole esimerkiksi erityisen stressaantunut. Esitä asiasi rakentavalla ja positiivisella tavalla.
3. Pomo on kiusaaja
Kiusaava pomo vie ilon kenen tahansa työstä. Jos huomaat, että pomosi tuskin tulee muuttumaan, on paras alkaa etsiä uutta työpaikkaa.
4. Työkaverit eivät tee omaa osaansa
Jos kollegasi ei hoida omia töitään, siihen voi olla monia syitä, eikä kysymys välttämättä ole laiskottelusta. Hänellä voi esimerkiksi olla ongelmia yksityiselämässään tai hänen työnkuvansa on voinut muuttua niin, ettei hän enää ole kartalla omista tehtävistään. Paras tapa lähestyä ongelmaa on puhua pomollenne, mutta vältä syyttelyä ja lähesty ongelmaa rakentavasti.
5. Töissä on tylsää
Kerro pomollesi, että haluaisit laajentaa työnkuvaasi. Lähesty asiaa positiivisesti ja tuo esille asioita, joita haluaisit ottaa vastuullesi.
6. Ikävät työtilat
Ikävä työympäristö vaikuttaa työtyyväisyyteen. Jos myös kollegasi ovat tyytymättömiä työtiloihin, voitte esittää asian johdolle tai henkilöstöosastolle yhdessä. Yhdessä on helpompi kertoa, että toivotte muutoksia esimerkiksi avotoimiston järjestykseen tai valaistukseen.
Lähde: Daily Mail
Kuva: Pixabay
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”