Ilotyttö paljastaa: Voisinko olla yhden miehen horo?
OmaHoro-palvelu, kuinka voin auttaa?
Semmoista tällä kertaa, että singaporelainen kollegani on ratkaissut toimeentulo-ongelmansa ryhtymällä yksityishoroksi. Tällaista käytäntöä ei kyllä Suomessa ole. Ainahan on sugardaddyjä, mutta eiväthän ne nyt elätä aasta ööhön Suomenmaassa ketään.
Singaporelainen hupakko on tehnyt diilin jonkun aasialaisen superrikkaan kanssa, ja nyt hän on vain hänen käytössään. Mikäs siinä!
Voisinko minä olla jonkun yhden miehen horo? Tällainen kysymys heräileepi. No enpä voisi. Asia alkaisi ahdistaa. Ennemmin tai myöhemmin tuohon alkaisi liittyä kaikenlaisia paineita. Hän olisi enemmän määräävässä asemassa kuin yksittäinen random-asiakas. Voin aina olla ottamatta asiakasta uudelleen, jos käytös esimerkiksi alkaa ketuttaa, mutta tuollaisen vuosidiilin kanssa on vähän vaikeampaa. Kyllä, ahdistavaa, epämiellyttävää olisi moinen. Onneksi Suomessa kukaan ei ostaisikaan kokopäivähoroa itselleen. Jos meinasi meikäläisenkin vuositulot korvata, niin se tekisi sellaista 7000 euron maksua joka kuukausi tähän suuntaan.
Mutta tästä tulikin mieleeni, että mites jos perustaisi OmaHoro-palvelun. Sellaisen eräänlaisen klubin. Onhan näitä, golf-jäsenyyksiäkin, osakkuuksia. Tai sitten myisi jonkunlaisen sarjakortin alennuksella… Hmm… näitä sietää miettiä. Toisaalta myös tuollainen jäsenyys voisi olla ahdistavaa. Toisaalta, jos se olisi vain kuukausikorttityylinen, niin helpostihan siitä irti pääsisi.
Jos rupeaisi myymään vaikka OmaHoro-kuukausikorttia. Maksa 1500 euroa, sisältää 10 tuntia, etua ei voi siirtää toiselle.
No, näillä ajatuksin lähden tästä paskalle. Heippa.
-n-
(Kuvituskuva ei liity juttuun)
Ilotyttö paljastaa:
Näin saat miehen nauttimaan taivaallisista suikkareista
Huoran avoin kirje Juha Sipilälle
Tämä poliitikko oli peto sängyssä
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”