Juhani Koskinen paljasti tatuointinsa häkellyttävän tarinan: ”Älä kadota sitä”
Sohvaperunat-sarjasta tuttu yrittäjä ja mediapersoona Juhani Koskinen, 34, kertoili kihlattunsa Veronica Verhon uudessa Elämäni kesät -podcastissa festarimuistojaan ja paljasti yhden tatuointinsa häkellyttävän tarinan.
Kesäfestareita rakastava Juhani sai ensikosketuksensa festareihin jo 16-vuotiaana Turun Ruisrockissa. Sittemmin hän on myös työskennellyt muun muassa Down By The Laituri -festareilla ja päässyt haastattelemaan suomirockin isoja nimiä.
– Parasta festareilla on se yhteisöllisyys. Kaikki haluaa pikkujurrissa pitää hauskaa hyvällä fiiliksellä, Juhani kertoo.
Festareihin liittyy myös yksi näyttävästi tatuoidun Juhanin tatuoinneista.
– Yhtenä vuonna Apulanta oli pääesiintyjänä ja ennen heidän keikkaa kysyin Toni Wirtaselta ujona poikana, että voisiko sulta saada Odotus-kappaleen sanat ja nuotit paperille.
Apulantaa isosti fanittava Juhani paljasti Wirtaselle haluavansa tatuoida kyseisen kappaleen itseensä.
– Apulanta veti keikan, festarit loppui siltä päivältä siihen ja sit Wirtanen kävelee heidän bäkkäriltä paperilappu kädessä, sujauttaa sen mulle ja sanoo, että älä sitten kadota sitä, Juhani muistelee.
– Sinne hän oli sitten kirjoittanut ne soinnut ja nyt ne löytyy tatuointimusteena mun kyljestä.
Myös Eppu Normaalin tapaaminen ja haastatteleminen oli Juhanille iso juttu. Repullinen hittejä -albumi soi paljon Juhanin lapsuudessa, sillä hänen isänsä on aina fanittanut yhtyettä.
– Se oli hieno juttu kun pääsi haastattelemaan ja samalla sai suhteilla tarjottua isille ja äidille vielä liput Epun keikalle.
– Siinä tuli sellainen olo, että kyllä nyt jonkun teini-iän kännireissun varmaan sai anteeksi.
Lähde: Elämäni kesät –podcast
Lue myös:
Veronica Verho julkaisi harvinaisen paljastavan bikinikuvan: ”Ihana kesämisu!”
Juhani Koskinen rehellisenä hänen ja Veronica Verhon riidoista – ”Ei kovin mahtavalta tunnu”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan