Radiojuontaja Mari Valosaari järkyttyi – sähköyhtiöltä yli 2000 euron lasku: ”Kynttilän valossa meni ilta jos toinenkin”
Radiojuontaja Mari Valosaari julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa poseeraa kynttelikön valossa ja kertoi saaneensa sähkölaskun, jonka loppusumma järkytti.
– Yhden kuukauden sähköt yhteensä 2 245,37 euroa! Näppärää eikö totta, Valosaari kirjoittaa.
Hän taustoittaa tapahtunutta ja kertoo vaihtaneensa marraskuussa sähköyhtiötä. Sopimus oli kuitenkin sähköyhtiön puolesta kirjoitettu niin, että Valosaari päätyi epähuomiossa tekemään sopimuksen pörssisähköstä.
– Tiesin hyvin, ettei pörssisähköä kannata ottaa, mutta kappas keffeliä sen verran ovelasti oli kirjoitettu, että otinpa sitten kuitenkin, Valosaari avautuu.
– Kulutuskin on suuri yleensäkin (vanhat systeemit) ja joulukuussa oli vielä vesivahingon kuivatus, mutta silti, kova on hinta. Erittäin kohtuuton nousu normaaliin.
Pörssisähkön hinta määräytyy sähköpörssin markkinahinnan mukaan, joka taas vaihtuu tunneittan riippuen kysynnästä ja tarjonnasta.
– Jotenkin luulisi, ettei tämmöinen voi olla edes laillista, mutta niin vaan näyttää olevan, eikä auta itkut markkinoilla. Tietääpähän miksi tänäänkin töihin lähtee.
– Kynttilän valossa meni ilta jos toinenkin kun pörssisähkö kävi ilmi.. nyt onneksi taas normaali sopimus.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
IL: Mari Valosaari rehellisenä yllätyserostaan – ”Tuli vahva häpeän tunne”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”