Nainen kärähti ratista kahdesti kahden tunnin aikana!
Poliisille ilmoitettiin eilen illalla kuuden aikoihin selvästi juopuneen naisen ajaneen autolla Parolassa marketin pihaan. Nainen ehti viedä tyhjät pullot markettiin ja palata autolleen jonka jälkeen hän ajoi parkkipaikalla pienen matkan ennen kuin paikalle ehtinyt poliisi keskeytti matkanteon.
Ilmoittajan havainto oli oikea, sillä alkometrin numerot kertoivat 1,7 promillen tulosta. Naisen auto jätettiin parkkipaikalle, ja hänet käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa poliisilaitoksella. Naisen ajokortti jäi poliisin hoiviin odottamaan käräjäoikeuden ratkaisua törkeästä rattijuopumuksesta, ja hänelle annettiin paperi joka kieltää ajamisen. Näiden toimenpiteiden jälkeen nainen sai lähteä kotiinsa mietiskelemään tekosiaan.
Eipä ollut tällä ajokieltopaperilla vaikutusta, sillä puoli yhdeksän aikoihin illalla nainen tavattiin taas ajamasta autoa Parolassa. Pari tuntia oli sen verran selvittänyt naista, että tulos oli nyt 1,3 promillea. Törkeä lukema sekin.
Tämä 55-vuotias parolalaisnainen saa vastata leivättömän pöydän ääressä kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta ja myös kortitta ajosta. Sitkeydestä palkitaan, muttei välttämättä myönteisesti, sanaili poliisi tiedotteessaan.
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle