Poliisi paljasti laajan laittomien aseiden välityksen!
Pohjois-Karjalan poliisilaitos on tutkinut kuluvan vuoden aikana Joensuussa pyöritettyä laittomien aseiden kauppaa. Törkeästä ampuma-aserikoksesta epäillään kahta 27-vuotiasta joensuulaista miestä. Toiminta on tapahtunut vuoden 2010 lopulta vuoden 2012 alkuun.
Toinen miehistä on hankkinut aseiden osia sekä Suomesta, että ulkomailta. Osat on koottu Joensuussa toimiviksi aseiksi ja aseet on myyty edelleen pimeille markkinoille. Poliisi on takavarikoinut jutun tutkinnan yhteydessä kolme konepistoolia, kaksi haulikkoa, yli 20 kpl käsiaseita ja huomattavan määrän luvanvaraisia aseiden osia, joista olisi saanut koottua yli 10 toimivaa käsiasetta. Lisäksi on takavarikoitu runsaasti aseisiin sopivia patruunoita.
Tutkinnan perusteella miehet ovat välittäneet edelleen useita kymmeniä käsiaseita ja vähintään viisi konepistoolia ostajille, joilla ei ole ollut lupaa aseiden hankintaan. Tutkinnassa ei ole pystytty selvittämään minne aseet ovat päätyneet, mutta poliisin haltuun on päätynyt eri rikosten tutkinnan yhteydessä eri puolilta maata joitakin yksittäisiä aseita, joiden epäillään olevan peräisin joensuulaismiehiltä.
Välitettyjen aseiden määrän ja aseiden hintojen perusteella miesten epäillään saaneen toiminnallaan noin 100 000 euron rikoshyödyn. Miesten kertoman mukaan osa aseista on vaihdettu dopingaineisiin ja tältä osin juttua on tutkittu dopingrikoksena. Miehet ovat olleet tutkinnan aikana vangittuna ja matkustuskiellossa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”