Roope Salminen sai syytteen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon -”Olen ehdottomasti syytön”
Suosittu juontaja ja muusikko Roope Salminen, 30, kertoi tänään Instagramissa saaneensa syytteen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon:
– Olen saanut tiedon, että minua vastaan on nostettu syyte nimikkeellä ”pakottaminen seksuaaliseen tekoon”. Syyte liittyy minun ja toisen aikuisen välillä vuonna 2015 tapahtuneisiin asioihin. Minulle vaaditaan päiväsakkoja. Olen ehdottomasti syytön. Toivon asian etenevän mahdollisimman pikaisesti tuomioistuimen käsittelyyn, jotta asiassa saadaan oikeuden päätös. Laista johtuvan salassapitovelvollisuuden vuoksi en voi kommenoida asiaa enempää ennen oikeuden ratkaisua.
Lain mukaan edellä mainittu rikos tarkoittaa sitä, että uhri pakotetaan ryhtymään seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen kohteeksi. Tämä nimike ei tarkoita sukupuoliyhteyttä, vaan muuta seksuaalista tekoa.
Pakottamisesta seksuaaliseen tekoon voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään kolmeksi vuodeksi.
Oikeudenkäynti tullaan pitämään suljettujen ovien takana epäillyn rikoksen uhrin suojaamiseksi.
Alla Roope Salmisen julkaisu.
Kuvat: Instagram / roopesalminen
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”