Ylen päätoimittaja järkyttyi rannassa: ”Kaikkein alhaisimpia rikoksia”
Ylen päätoimittaja Jouko Jokinen julkaisi Facebookissa kuvan rannasta, jossa näkyy soutuveneitä. Yksi näistä veneistä on vielä hänen, mutta siihen tarvittiin onnea.
Jokinen kertoo kuvan yhteydessä olleensa menossa rantaan uimaan, kun hän huomasi kahden miehen puuhastelevan hänen soutuveneensä luona. Hän huusi miehille: ”Ette kai te ole venettäni viemässä” ja lähestyi heitä, jolloin kävi ilmi, että juuri sitä miehet olivat tekemässä. He olivat ostaneet Jokisen soutuveneen yksityishenkilöltä Tori.fi-sivuston kautta 500 eurolla.
Tuntematon myyjä oli rikkonut Jokisen veneen lukon ja laittanut tilalle oman numerolukon ja antanut miehille ohjeet veneen noutamiseksi. Jokinen oli harvinaisen onnekas, kun sattui paikalle juuri kun miehet olivat hakemassa venettä.
Jokinen ilmoittaa olleensa asiasta yhteydessä poliisiin. Hän myös kertoo, että häneltä on varastettu vuonna 2003 vene samasta rannasta ja myös hänen isältään on aikoinaan varastettu vene, joten asia näyttää olevan jonkinlainen sukurasite.
Lieneekö mukana sarkasmia tai ei, mutta Jokinen päättää kirjoituksensa tiukalta vaikuttavaan sävyyn.
– Venevarkaus, erityisesti soutuvenevarkaus, on kaikkein alhaisimpia rikoksia. Venevarkaudesta pitää aina tuomita raskaamman kautta ja venevaras ansaitsee totaalisen halveksunnan.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Kuvat: Facebook / Jouko Jokinen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jari Sillanpään ikävä tilanne tuli päivänvaloon
- Nolo välikohtaus Urheilugaalassa! Aleksi Valavuorelta meni kuppi nurin
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala avautuu seurastaan
- Shokkikäänne! Janni Hussi jätti Jari-Matti Latvalan
- Kasinorakastajan blogi: Curacao ja Anjouan – Pelilisenssit syynissä
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – saapuivat yhdessä salaiselta lomalta
- Sanna Marinilta perhepaljastus tyttäreen liittyen
- Pyry Soirista melkoinen paljastus – kaikki kuviot uusiksi
- Kaikki Euroviisuista 2026
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Sanna Marinilta perhepaljastus tyttäreen liittyen
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala avautuu seurastaan
- Jari Sillanpään ikävä tilanne tuli päivänvaloon
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Shokkikäänne! Janni Hussi jätti Jari-Matti Latvalan
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”