Saksalaisnainen on käyttänyt yli 33 000 euroa kauneusleikkauksiin – haluaa näyttää Kim Kardashianilta
Saksalainen Yvonne Bar, 26, on käyttänyt kauneusleikkauksiin yli 33 000 euroa näyttääkseen seurapiirikaunotar Kim Kardashianilta.
Yvonne kertoo The Sun -lehdelle pitäneensä aina kurvikkaista muodoista. Hän tunsi vuosien ajan epävarmuutta ulkonäöstään ja vältteli muun muassa uimarantoja ja -altaita.
Yvonnen opiskelutoverit pilkkasivat usein tämän langanlaihaa ulkonäköä ja kutsuivat häntä poikatytöksi.
– Minulla oli tuolloin AA-kuppikoko ja olin todella epävarma. He pilkkasivat, koska minulla ei ollut rintoja, hän kertoo.
Vuonna 2013 Yvonnelle tehtiin ensimmäinen rintojensuurennusleikkaus Saksassa, mutta hän ei ollut tulokseen tyytyväinen.
– Sen jälkeen minulle tehtiin vielä kolme uutta suurennusleikkausta Yhdysvalloissa ja rintoihini asennettiin ns. sisäiset rintaliivit kannattelemaan painavia implantteja.
Yvonnelle tehtiin myös vuonna 2018 maailmalla suosittu, mutta riskialtis brasilialainen pepunkohotusoperaatio. Hänelle on laitettu myös erilaisia täyteaineita kasvoihin.
Nykyään Yvonne työskentelee glamourmallina. Entinen pankkivirkailija myöntää, että hänen on vaikea löytää poikaystävää. Monet miehet eivät uskalla lähestyä suuririntaista naista.
– Saan kyllä viestejä ympäri maailmaa ja kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin, mutta minulla on vaikeuksia löytää vakavaa ihmissuhdetta.
– Koen, että joudun todistelemaan olevani hyvä ihminen jolla on normaali moraalikäsitys. Ihmiset eivät tunnu uskovan sitä koska minulla on isot rinnat, Yvonne päivittelee.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta