Seiska: Kansanedustaja Mikko Kärnä piinasi naista peniskuvilla ja aneli alastonkuvia – ”ei muista” niitä
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä, 39, joutui viime viikolla kohun keskipisteeseen, kun Seiska uutisoi hänen piinanneen yli kahden vuoden ajan baarissa tapaamaansa naista ja jopa lähettäneen hänelle peniskuvia.
Kärnä on kiistänyt tuntevansa kyseistä naista, mutta kommentoi uutista Facebook-sivullaan myöntämällä tehneensä elämässään virheitä.
– Sen voin kuitenkin todeta, että olen elämäni eri vaiheissa ja eri suhteissa tehnyt myös virheitä. Niin varmasti suurin osa meistä. Mitään rikollista tai lainvastaista taas en, Kärnä kirjoitti Facebookissa.
Keskusta joutui reagoimaan kohuun, mutta kuittasi sen Kärnän yksityisasiaksi.
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kommentoi asiaa lyhyesti Lännen Medialle.
– Hän on käsittääkseni pyytänyt mediassa anteeksi toimintaansa. Kaikille sattuu välillä myös tyhmyyksiä. Hän on sitä pahoitellut. Ei minulla ole tähän lisättävää. Keskusta ei häirintää hyväksy, Kulmuni sanoi.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen puolestaan totesi, että kyse on Kärnän omasta asiasta ja elämästä, eikä asia liity eduskuntatyöhön. Kärnä jatkaa piiskurina keskustan eduskuntaryhmässä, jossa hän vastaa täysistuntotyön seurannasta ja poliittisesta organisoinnista.
Kärnä ”ei muista” viestejä ja kuvia
Seiskan mukaan Kärnä päätyi vuonna 2014 baarista hotellihuoneeseen ja intiimiin kanssakäymiseen vieraan naisen kanssa. Nainen kertoi Seiskalle, että he viettivät kuukautta myöhemmin vielä toisen yhteisen yön, jonka jälkeen Kärnä alkoi piinata häntä yli sadalla viestillä reilun kahden vuoden ajan. Nainen näytti Seiskalle Kärnän lähettämiä viestejä, joissa kansanedustaja käytti yksityiskohtaisen ronskia kieltä, suunnitteli puhelinseksiä ja seksin kuvaamista seuraavalla tapaamisella, lähetti itsestään useita alastonkuvia ja kaksi härskiä peniskuvaa sekä aneli naiselta alastonkuvia.
Kärnä oli kyseisten tapahtumien aikaan naimisissa. Vuonna 2008 solmittu avioliitto päättyi eroon viime vuonna.
Seiska kyseli naisesta Kärnältä, joka ensin kielsi kaiken, mutta kun Seiska kertoi nähneensä hänen lähettämät viestit ja kuvat, hän muutti vastauksensa en kommentoi -linjaksi ja sanoi, ettei muistanut kyseisiä viestejä ja kuvia.
Kuva: Wikimedia Commons / Juha Kauppinen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”