Jokerit ei ole ennen kauden alkua KHL:n kärkikahinoihin lasketuista joukkueista kohdannut toistaiseksi kuin Lokomotiv Jaroslavlin. Perjantai-iltana Pietarissa saadaan todella hyvä kosketus siihen, millaisia ovat sarjan ehdottomat kärkiryhmät.
– Mittarina pelillisesti todella hyvä haaste. Altavastaajina selvästi lähdetään liikkeelle katsomaan, miten sarjan ihan ykkösjoukkuetta vastaan pystytään pelaamaan, Jokereiden päävalmentaja Erkka Westerlund sanoo.
– Se vaatii meiltä ison puolustustaistelun, selvästi paremman kuin mitä on tähän asti pystytty esittämään. Se vaatii myös hyvän hyökkäyspelin, että pystymme itse pysymään kiekossa. Tämän päivän peli vaatii sen, että molemmilla osa-alueilla onnistutaan.
Westerlund on nähnyt urallaan paljon. Hän valmentanut Suomen eri maajoukkueita ulkomailla ja ollut arvokisoissa totisten paikkojen edessä. Seurajoukkuetasolla KHL on aivan uudenlainen maailma, mutta tähän iltaan kokemuksista Leijonissa on hyötyä.
– Tämä on vähän kuin sitä, mihin on tottunut maajoukkueessa: vastassa on vähän kuin Venäjän maajoukkue, Westerlund miettii.
– Tiedämme, että pystymme ylivoimaistakin joukkuetta vastaan pelaamaan ja voittamaan. Niin on tehty ennenkin. Eikä vastustaja kuitenkaan niin ylivoimainen ole.
Jokerit tekee kokoonpanoonsa mielenkiintoisen muutoksen, sillä otteluun pukee 11 hyökkääjää ja seitsemän puolustajaa. Neljännessä ketjussa laitahyökkääjä on siis kiertävä. Puolustuspäässä halutaan hakea erikoisosaamista yli- ja alivoimille.
– Meillä on hyvät puolustajat ja tänään tarvitsemme erilaista puolustamistaitoa. Tarvitsemme hyökkäyssuuntaan puolustajien osaamista, tietysti myös puolustussuuntaan ja erikoistilanteisiin, Westerlund perustelee muutosta.
– Alempien ketjujen hyökkääjät ovat pelanneet keskimäärin 10 minuuttia ottelua kohden tähän asti. Tässä vaiheessa on hyvä katsoa, miten tällä muutoksella pystymme jakamaan jääaikaa sekä vastuuta ja lähteä peliin vähän eri tavalla.
Illan ottelu alkaa klo 18:30 ja sen voi katsoa suorana ViaPlaysta.