
Jokereilla kova koitos SKA Pietaria vastaan
Puolustuksessa viime pelin jäljiltä ovat sivussa Ossi Väänänen ja Philip Larsen. Heidän tilannettaan seurataan päivä kerrallaan. Myös Daine Todd on edelleen loukkaantuneena. Jere Sneck palaa kokoonpanoon yhden ottelun tauon jälkeen. Maalissa pelaa Henrik Karlsson.
Väänäsen, Larsenin ja Toddin lisäksi loukkaantuneina ovat hyökkääjät Tomi Mäki ja Eetu Pöysti. Heidän paluunsa tositoimiin kestää vielä joitain viikkoja.
Jokerit ja SKA kohtasivat viime viikolla Pietarin jääpalatsissa. Tuolloin kotijoukkue oli parempi lukemin 6-3 tehtyään peräti viisi maalia toisessa erässä. Helsinkiläiset ovat tällä hetkellä läntisessä konferenssissa toisena TsSKA Moskovan perässä. SKA sen sijaan on sijalla kahdeksan hävittyään tiistaina Dinamo Riialle 1-4.
Viikko sitten Jokerit ei saanut Pietarissa kuriin SKA:n kakkosketjua, jossa pelaavat Vadim Shipatshjov, Jevgeni Dadonov ja Anton Burdasov. Oletettavaa on, että kolmikko on jälleen torstaina yhdessä. Isäntien on keksittävä lääke juonikkaiden pelaajien pelihuumorin hillitsemiseksi. Silti yhteen ketjuun keskittyminen olisi virhe, sillä SKA:n kokoonpano on kauttaaltaan laadukas.
KHL:n otteluohjelma on mielenkiintoinen siinä mielessä, että Jokerit ja SKA kohtaavat seuraavan kerran vasta helmikuussa Pietarissa ja Helsingissä. Tuolloin runkosarja on päätösvaiheissaan ja joukkueiden tilanne on ehtinyt muuttua moneen kertaan. Helmikuussa playoffsit ovat kolkuttelemassa ovelle.
Tämän illan otteluun lippuja on vielä myynnissä. Hanki omasi Lippupisteen verkkosivuilta tai hallilta ennen ottelua. Hartwall Arenan ovet aukeavat klo 17.00.
Kokoonpano tänään:
41 Mathis Olimb – 39 Niko Kapanen – 25 Pekka Jormakka
9 Niklas Hagman – 93 Peter Regin – 51 Brandon Kozun
76 Jere Sallinen – 13 Petteri Wirtanen – 50 Juhamatti Aaltonen
18 Jesse Joensuu – 68 Saku Salminen – 28 Jani Rita
55 Atte Ohtamaa – 47 Ville Lajunen
44 Jesper B. Jensen – 2 Oskari Korpikari
6 Topi Jaakola – 22 Jere Sneck
1 Henrik Karlsson (31 Riku Helenius)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki