Jokerit synkässä tappioputkessa
Jokereiden KHL-kausi etenee huonoin tuloksin. Kuudesta viime ottelusta on saldona yksi voitto ja viisi tappiota.
Viimeisin tappio kärsittiin keskiviikkona, kun Jokerit hävisi kotona niukasti 1-2 tiiviisti puolustaneelle Moskovan Dynamolle. Ottelu ratkesi kuudessa sekunnissa.
Maalittoman avauserän jälkeen Jokereille tarjottiin johtomaalia toisessa erässä, kun Tommi Huhtala syötti Marko Anttilan läpiajoon, mutta pitkänhuiskea laituri ampui ohi. Dynamo käänsi ottelun itselleen kuudessa sekunnissa ottelun puolivälissä. Ensin maalinedusflipperi ylivoimalla päättyi Dynamon Martins Karsumsin eduksi, ja heti avausmaalia seuranneen aloituksen jälkeen Artjom Fjodorov ampui vieraat ratkaisevaan 2-0-johtoon.
Tiistain Vitjaz-ottelun tapaan Jokerit heräsi taisteluun kolmannessa erässä. Läpiajossa epäonnistunut Anttila tasoitti hieman onnekkaasti erän alkupuoliskolla, mutta Jokerit ei onnistunut vääntämään tasoitusmaalia ja jäi pisteittä.
– Dynamo on vuodesta toiseen yksi sarjan parhaista joukkueista pelaamaan johtoasemassa. Kun hyökkäämme viittä äijää vastaan, on vaikeaa. Nyt saimme yhden maalin, mutta se onnistuu ehkä kerran sadasta, jokeripuolustaja Topi Jaakola harmitteli.
– Urheilussa on henkisesti helpointa antaa kaikkensa, kun on tappioasemassa. Ottelun alussa vaikutti ehkä sekin, että meillä oli eiliseltä peli alla ja kaveri pääsi tuoreilla jaloilla pelin alkuun, Jaakola jatkoi.
Jokerit heitti kiekkoja päätyyn ja laukoi viivasta ahkerasti, mutta suurin osa yrityksistä törmäsi jo ensimmäiseen pelaajaan. Jokereilla oli hankaluuksia päästä kiekon kanssa tiiviin Dynamo-paketin läpi, joka johti myös siihen, ettei kotijoukkue päässyt pelaamaan ylivoimaa.
– Tämä on äärimmäisen pienistä asioista kiinni. En haluaisi sitä aina toistaa, mutta sitähän se on. Ykkösasiana nostan esiin meidän oman pelimme kehittämisen. Haiskahtaa siltä, että tulos ohjaa liikaa peliämme. Meidän pitää opetella pelaamaan yhdessä paremmin, tilanteessa kuin tilanteessa, Jaakola summasi.
Jokerit pelasi sunnuntaista alkaen kolme kotiottelua neljään päivään. Rupeaman saldoksi jäi yksi voitto, kaksi tappiota ja neljä sarjapistettä. Kaikki ottelut päättyivät yhden maalin erolla.
– Nyt opetellaan kovemman kautta tätä hommaa, Jaakola totesi.
Tämän hetken saldo on 6 voittoa ja 7 tappiota. Sarjataulukossa joukkue on Läntisessä konferenssissa sijalla 8.
Jokerit aloittaa lauantaina Pietarista kolmen ottelun vieraskiertueen, jossa se kohtaa ensin SKA:n, tiistaina Moskovan TsSKA:n ja torstaina Severstal Tsherepovetsin.
LUE MYÖS:
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”