Kiekkokausi huipentuu rapakon takana – tekeekö Boston taas ”Suomet”?
Kiekkokausi huipentuu ensi yönä, eikä tämän korkeampia panoksia voisi enää olla. Finaalit ratkaistaan seitsemännessä ja viimeisessä mahdollisessa kamppailussa Bostonin ja St. Louisin välillä.
Kun kiekkohistorian kirjoja selataan kahdeksan vuotta taaksepäin, niin palataan vuoteen 2011, jolloin Suomi voitti jääkiekossa historiansa toisen maailmanmestaruuden. Samana vuonna Boston Bruins valloitti koko NHL:n, kukistamalla finaaleissa Vancouver Canuksin. Myös tuolloin tarvittiin seitsemän ottelun sarja ja ratkaiseva ottelu pelattiin Bostonissa tämänvuotiseen tapaan.
St. Louis Blues on kulkenut omaa tuhkimotarinaansa, kun se nousi NHL:n pohjalta aina tähän hetkeen saakka, loistavan maalivahtinsa Jordan Binningtonin johdolla. Tulokaskauttaan pelaava Binnington on saanut tässä sarjassa kovan haastajan, sillä Bruinsin maalia vartioi Tuukka Rask, kaiken kokenut veteraanikassari. Nämä miehet ovat isossa valokeilassa ensi yönä, sillä kumpikin haluaa pelata unelmaottelun ja johdattaa joukkueensa mestariksi asti.
Kiekkohullujen toivenäytelmää odotetaan St. Louisin kotikaupungissa niin kiihkeästi, että kaikki fanit eivät saaneet lippua Bluesin kotihalliin, jonne monet haluavat tulla seuraamaan illan päätapahtumaa. Avuksi riensi St. Louisin paikallinen baseball-joukkue, joka antoi kotistadioninsa katsomot jääkiekkofanien käyttöön.
Stanley Cupin finaalien seiskapeli ei ole niitä tavallisimpia tapahtumia, joten lippujen hinnat ovat halvimmillaankin maksaneet noin 1 500 dollaria! Parhaista paikoista saa pulittaa jopa 10 000 dollaria ja vip-tason aitiopaikat lähentelevät jo kohtalaisen henkilöauton kustannuksia, sillä hinnaksi tulee 40 000 taalaa, kertovat Boston Bruinsin verkkosivut.
St. Louis Blues on viimeksi ollut finaaleissa 49 vuotta sitten. Saako tuhkimotarina arvoisensa päätöksen ja Blues voittaa finaalit ensimmäistä kertaa historiansa aikana? Tekeekö Bruins taas ”Suomet”, kuten vuonna 2011? Tuoko Rask Stanley Cupin Suomeen? Näiden kysymysten osalta ollaan aamulla viisaampia.
Lähde: Boston Bruinsin verkkosivut
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?