Kultafinaali oli kaikkien aikojen katsotuin jääkiekko-ottelu Suomessa!
Suomen unohtumattoman Kanada-kaadon katsojaluvut kohosivat jättimäisiksi. Ottelusta tuli Suomen kaikkien aikojen katsotuin jääkiekko-ottelu.
Keskikatsojamäärä MTV3- ja C More Sport 1 -kanavilla sekä C Moren suoratoistopalvelussa oli ennätykselliset 2,54 miljoonaa. Kaikkiaan ottelu tavoitti, eli sitä katsoi yhtäjaksoisesti vähintään kolme minuuttia, peräti 3,14 miljoonaa silmäparia.
Keskikatsojamäärä on suurempi kuin yhdelläkään jääkiekko-ottelulla Suomessa aiemmin. Aiemmin ykkössijaa piti niin ikään Kanadan ja Suomen välinen MM-finaali keväältä 2016.
Kaikkiaan jääkiekon MM-kisalähetyksiä seurasi kahden ja puolen kisaviikon aikana MTV3:lla ja C Morella 4,43 miljoonaa suomalaista, mikä tarkoittaa yli 83 prosenttia koko väestöstä.
Lähetykset jatkuivat vielä eilen Leijonien hyvin ansaitulla kansanjuhlalla. Kultajuhla järjestettiin Helsingissä Kaisaniemen puistossa, jossa Leijonille ja Mörkö-Markolle oli paikan päällä hurraamassa poliisin mukaan 50 000 ihmistä sekä mm. presidentti Sauli Niinistö.
Suomen tämän vuoden katsotuimpien tv-ohjelmien listalla Leijonat pitää kisojen myötä peräti seitsemää kärkipaikkaa. Kaikkien muiden ohjelmien ohi kiilasivat ottelut Kanadaa, Venäjää, Ruotsia, Ranskaa, Iso-Britanniaa, Tanskaa ja Slovakiaa vastaan.
Suomen otteluiden keskikatsojamäärät (ja tavoittavuudet) MM-kisoissa 2019 (TotalTV eli tv- ja online-katselu)
10.5. Suomi-Kanada 1,07 miljoonaa (1,69 miljoonaa) 11.5. Slovakia-Suomi 1,37 miljoonaa (1,98 miljoonaa) 13.5. USA-Suomi 1,31 miljoonaa (2,01 miljoonaa) 16.5. Suomi-Tanska 1,38 miljoonaa (2,08 miljoonaa) 18.5. Suomi-Iso-Britannia 1,36 miljoonaa (1,95 miljoonaa) 19.5. Ranska-Suomi 1,40 miljoonaa (2,07 miljoonaa) 21.5. Päiväpeli Suomi-Saksa 0,64 miljoonaa (0,93 miljoonaa) 23.5. Suomi-Ruotsi 1,75 miljoonaa (2,43 miljoonaa) 25.5. Venäjä-Suomi 1,82 miljoonaa (2,23 miljoonaa) 26.5. Kanada-Suomi 2,54 miljoonaa (3,14 miljoonaa) Katsojaluvut: Finnpanel TV-mittaritutkimus ja TotalTV-raportointi, tavoittavuus = väh 3 min yhtäjaksoista katselua Kuva: C MoreLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan