35-vuotias Aleesha Young on saanut syystäkin lempinimen ”maailman vahvin äiti”.

Nainen on harrastanut kehonrakennusta jo 14-vuotiaasta saakka ja voittanut useita arvostettuja pokaaleja.

– Fitnessmaailmassa ihmiset ovat yllättyneitä siitä, että olen äiti, koska se on melko harvinaista tällä tasolla, Young kertoo In The Known haastattelussa.

– Suurin saavutukseni on kuitenkin olla äiti ja vaimo.

Äityis ei ole pysäyttänyt Youngin harjoittelua, sillä hän oli jo kymmenen kuukautta synnytyksensä jälkeen takaisin kilpailemassa.

– Se oli valtava saavutus minulle. Olin saanut vartaloni takaisin sen jälkeen, kun olin lainannut sitä toiselle hetkeksi, nainen kuvailee.

160-senttinen nainen on melkoinen näky kadulla. Hänen hauiksensa ympärysmitta on huimat 46 senttiä.

– Läheiseni ovat jo tottuneet siihen. Osa ihmisistä jää tuijottamaan, osa taas videokuvaa salaa. Sitten on myös heitä, jotka tulevat esittämään kysymyksiä, mitä minä suosin eniten, Young paljastaa.