Tylsä Urheilugaala tulossa – kaikki palkittavat jo selvillä?
Vuoden 2017 parhaat urheilijat sekä paljon muita palkitaan tuttuun tapaan Urheilugaalassa torstaina 18. tammikuuta. Perinteisesti eniten ennakko- ja jälkipuintia aiheuttaa Vuoden urheilijan valinta, jonka ratkaisee Urheilutoimittajain Liiton äänestys.
Vedonlyöntiyhtiö arvelee kuitenkin, että tämän vuoden valinnasta tulee läpihuutojuttu: Lahdessa 15 kilometrin maailmanmestariksi ja suomalaisten sydämiin suksinut Iivo Niskanen vie tämän kisan. Niskasen kerroin on vain 1.25. Äänestyksen todennäköisen kakkossuosikin – tiistain vastaisena yönä NBA:ssa kolmosennätyksen tehneen – Lauri Markkasen aika tullee myöhemmin.
Niskasen rinnalla yhtä ylivoimaisena ennakkosuosikkina Vuoden valmentajaksi on tämän valmentaja Olli Ohtonen (1.30). Vuoden joukkueestakaan ei in kertoimenlaskijoiden mielestä ole epäselvyyttä: Se on korishurmoksen Helsinkiin EM-kisoihin luonut Susijengi (kerroin 1.45).
Vaan entäpä kaikkien äänestettävissä oleva Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki? Selvä peli siinäkin: Iivo kipuaa Urheilugaalan lavalle kahdesti. Kerroin tässäkin on vain 1.35.
Kertoimet osoitteessa .com!
Vuoden urheilija 2017
Iivo Niskanen 1.25 Lauri Markkanen 4.00 Henri Kontinen 5.00 Valtteri Bottas 25.00 Patrik Laine 50.00 Lotta Lepistö 50.00 Kaisa Mäkäräinen 100.00 Krista Pärmäkoski 100.00 Mika Poutala 100.00 Leo-Pekka Tähti 200.00 Sami Jauhojärvi 200.00 Simo Lipsanen 200.00 Kimi Räikkonen 200.00 Mari Laukkanen 200.00 Matti Heikkinen 200.00 Eva Wahlström 300.00 Lasse Urpalainen 300.00Vuoden valmentaja 2017
Olli Ohtonen 1.30 Tuomas Sammelvuo 4.00 Henrik Dettmann 5.00 Joku muu 6.00 Matti Haavisto 30.00 Toni Roponen 30.00 Tommi Martikainen 30.00 Jarmo Punkkinen 30.00Vuoden joukkue 2017
Koripallon miesten maajoukkue 1.45 Vimpeli 2.75 Lentopallon miesten maajoukkue 8.00 Maastohiihdon naisten 4×5 km MM-viestijoukkue 15.00 Joku muu 30.00 Tappara 75.00 HJK 75.00 Jalkapallon miesten maajoukkue 100.00 Classic 150.00 Kataja 150.00 Jääkiekon miesten maajoukkue 200.00Vuoden 2017 Sykähdyttävin urheiluhetki
Iivo Niskanen, 15 km:n MM-kulta näytöstyyliin 1.35 Mari Laukkanen, mc-kisan voitto surunauhassa 4.00 Lauri Markkanen, 17 pisteen NBA-debyytti 7.00 Korismaajoukkue, nousu 9 pisteen takaa voittoon 12.00 Lasse Urpalainen, e-urheilun Dota2-pelin MM-voitto 20.00 Henri Kontinen, nelinpelin grand slam -voitto 25.00 Valtteri Bottas, ensimmäinen F1-osakilpailuvoitto 55.00 Esapekka Lappi, Suomen MM-rallin voitto 200.00 Timo Nurmos, oman Villiam-ravurin Kriterium-voitto 300.00 Minetit, joukkuevoimistelun MM-kotikisojen voitto 500.00 Kuva: Urheilugaala.fiLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!