Vili Sopanen ja Joni Myllykoski JYP-paitaan

Hyökkääjä Vili Sopanen ja maalivahti Joni Myllykoski siirtyvät JYP-paitaan. 22-vuotiaan Pelicansista siirtyvän Sopasen sopimus on 2-vuotinen. 26-vuotias Myllykoski siirtyy Jyväskylään Tanskan Herningistä niinikään 2-vuotisella sopimuksella.
Vili Sopanen (193 cm/97 kg R) pelasi vahvan kauden Pelicansissa iskien 21 maalia ja antaen 16 maalisyöttöä. – Vili Sopanen tuo taidollaan ja koollaan hyökkäyspeliimme melkoisen lisävoiman, sanoo JYPin toimitusjohtaja Jukka Seppänen. Sopanen on voittanut Pelicansissa A-nuorten SM-kultaa ja on NHL-seura New Jersey Devilsin varaus. – Tarvitsen urallani nyt uuden haasteen ja uudet maisemat. Menestyvänä joukkueena JYP tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Voittaminen ja Suomen mestaruus kiinnostavat kovasti, kertoo Vili Sopanen.
Joni Myllykoski on JYPissä ennestään tuttu mies, sillä hän kävi kaudella 2006 – 2007 muutaman ottelun tuurauskeikalla silloisessa JYPin liigajoukkueessa. Torniolaislähtöinen Myllykoski on pelannut Oulun Kärpissä, KalPassa, Kajaanin Hokissa, Mikkelin Jukureissa ja Rauman Lukossa. Viime kauden hän torjui tanskalaisseura Herningin maalinsuulla.
– Tulen JYPiin todella hyvällä mielellä. Urasta on tähän asti jäänyt hampaankoloon aidon näyttöpaikan puuttuminen SM-liigatasolla. Nyt uskon, että pääsen näyttämään, mihin tämä Myllykoski kykenee, toteaa korkein tavoittein Jyväskylään tuleva maalivahti.
JYPin maalivahtivalmentaja Ari-Pekka Siekkinen tuntee Myllykosken vahvuudet. – Joni torjuu v-tyylillä ja omaa hyvän tekniikan, jonka ansiosta on myös hyvä liikkumaan. Hän taitaa myös mailapelin salat. Joni on JYPin-näköinen maalivahti, jolla on palava tarve kehittyä hyväksi maalivahdiksi ja tahto sen vaatiman työn tekemiseen, arvioi Siekkinen.
JYPin liigamaalivahdit kaudella 2010 – 2011 ovat Pekka Tuokkola, Joni Myllykoski ja Jarno Laitinen.
JYPin ensi kauden SM-liigajoukkueen sopimuspelaajat:
Maalivahdit: (3)
Pekka Tuokkola
Joni Myllykoski
Jarno Laitinen
Puolustajat: (7)
Jyrki Välivaara
Sami Vatanen
Kalle Koskinen
Kalle Kaijomaa
Olli Malmivaara
Mikko Viitanen
Antti Jaatinen
Hyökkääjät: (14)
Juha-Pekka Hytönen
Ossi Louhivaara
Antti Pihlström
Jussi Makkonen
Jani Tuppurainen
Antti Virtanen
Miika Lahti
Vili Sopanen
Harri Pesonen
Filip Riska
Olli Sipiläinen
Jari Jääskeläinen
Pekka Jormakka
Jonne Virtanen
Lisäksi D Teamin ja JYPin yhteisvahvuudessa ovat mm.
Markus Poukkula,
Tuomo Laukkanen,
Jasse Ikonen,
Turo Asplund
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä