
Voi ei! Unelmapari eroamassa
Ilta-Sanomat kertoi perjantaina ikävän uutisen: jalkapallovaikuttaja Aki Riihilahti ja hänen Tea -vaimonsa ovat eroamassa. Pariskunta vahvisti Ilta-Sanomille, että he ovat olleet erossa jo viime vuoden lopusta. Eropapereita ei kahden pienen lapsen vanhemmat ole vielä jättäneet.
Akin ja Tean liittoa pidettiin melkoisena unelmaliittona jalkapallopiireissä. Pitkän ja komean uran ulkomailla ja maajoukkueessa pelannut Riihilahti oli melko pitkään sinkku, kunnes Tea tuli kuvaan ja mieli muuttui. Avioliittoon pariskunta meni kesällä 2013 ja lapset syntyivät melko pian tämän jälkeen.
Peliuran jälkeen Aki Riihilahti on noussut suomalaisen jalkapallon mahtitekijöiden joukkoon. Hän toimii mm. HJK:n ja Klubin kotistadionin Bolt-areenan toimitusjohtajana sekä useissa kansainvälisissä tehtävissä maailman suurimmassa lajissa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mikä on maailman paras kalapeli?
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”