
Ylipainoiset naiset laitettiin pyöräilemään kolmesti viikossa, eikä muita elintapoja muutettu – Paljastui yllättävä terveyshyöty!
Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan kestävyysliikunta vaikuttaa suotuisasti suolistomikrobiston koostumukseen.
Kuuden viikon liikuntaharjoittelun jälkeen mahdolliset tulehduksenaiheuttajamikrobit vähenivät ja tehokkaaseen aineenvaihduntaan liitetyt mikrobit lisääntyivät koehenkilöiden suolistossa. Liikunnan vaikutuksesta myös erään tulehdusta lisäävän proteiinin aktiivisuus väheni.
Akatemiatutkijan mukaan tulokset kertovat, että vaikka paino ei koehenkilöillä merkittävästi pudonnutkaan kuuden viikon liikuntaharjoittelun jälkeen, oli liikunnalla useita positiivisia vaikutuksia osallistujien terveyteen.
Harjoittelu nimittäin paransi sydämen ja verisuonten hyvinvointia. Lisäksi Kolesterolin ja fosfolipidien määrä laski VLDL-kolesterolissa, joka kuljettaa rasvoja maksasta muualle kehoon ja verenkierrossa muuttuu ”pahaksi” LDL- kolesteroliksi.
Tutkimuksessa 17 aiemmin liikuntaa harrastamatonta ylipainoista naista polki sykeohjatusti kolme kertaa viikossa kuntopyörää kuuden viikon ajan. Tutkimuksen aikana muita elämäntapoja, kuten ravitsemusta, ei muutettu.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut