10 vuotta täyttävän Kuopiorockin lipunmyynti ennätysvauhdissa
Kymmenettä kertaa järjestettävän Kuopio RockCockin portit avautuvat yleisölle tämän viikon perjantaina kello 14.30. Lipunmyynti on käynyt ennätysvilkkaana ja portille myyntiin jäävien lippujen määrä tulee olemaan ennätyspieni.
Kuopiorockin suosittu esiintyjäkattaus on kiihdyttänyt ennakkolipunmyynnin huimaan vauhtiin. Maaliskuussa alkanut lipunmyynti on käynyt vilkkaampana kuin koskaan aiemmin festivaalin kymmenvuotisen historian aikana. Portille jää näillä näkymin myyntiin vain muutamia satoja lippuja, etenkin lauantain päiväkohtaiset liput ovat käymässä vähiin. Lauantain ja koko festivaalin pääesiintyjä Nightwish näyttää kiinnostavan ihmisiä ympäri Suomen ja myös ulkomaita myöten. Nightwishin RockCockin keikka on heidän viimeinen Suomen keikkansa ennen syyskuussa starttaavaa Pohjois-Amerikan kiertuetta.
Vilkkaan ennakkolipunmyynnin saattelemana Kuopio RockCock järjestää ensimmäistä kertaa rannekkeiden ennakkovaihtopisteen, vähentääkseen ruuhkaa festivaalin portilla. Kuopion torille järjestettävällä pisteellä voi käydä vaihtamassa ennakkoon ostetun kahden päivän lipun rannekkeeseen. Lisäksi kyseisellä vaihtopisteellä jaetaan festivaalialueen karttoja ja aikatauluja. Rannekkeenvaihtajille jaetaan pisteellä myös yllätyslahjoja. Ennakkovaihtopiste on avoinna torstaina 26.7. klo 10–18 ja perjantaina 27.7. klo 9–16.
Juhlavuoden kunniaksi päälava on siirretty Keilinniemen nokasta Väinölänniemen stadionille. Stadionlava-nimeä kantavan päänäyttämön ensimmäinen esiintyjä on Suomen suosituimpiin naisartisteihin lukeutuva Chisu. Stadionille nousevan päälavan kupeeseen nousee myös hulppea Experience VIP-teltta.
Lisäksi Kuopiorockissa nähdään viikonlopun aikana upeaa naiskauneutta, kun Korian Pioneerifestivaalilla omaa VIP-aluetta pyörittänyt Tanssiryhmä Tigers saapuu ihastuttamaan festivaalikansaa myös Kuopio RockCockiin. Festivaalin juontavat fitnessmalli Janni Hussi, Jussi 69 sekä rap-artisti Ideaali.
Kuopio RockCock 10 vuotta 27.–28.7.2012 Väinölänniemellä. Portit avautuvat perjantaina klo 14.30 ja lauantaina klo 13.00. Esiintymässä muun muassa Nightwish, Apulanta, Sparzanza, Chisu, Kaija Koo ja moni muu. Tarkka aikataulu ja muu yleinen info festivaalista löytyy Kuopiorockin kotisivuilta osoitteesta www.kuopiorock.fi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan