14-vuotiaan oppilaan kanssa seksiä harrastanut opettaja sai 3 vuoden vankeustuomion
Floridalainen entinen yläasteen opettaja Stephanie Peterson, 27, on saanut kolmen vuoden vankeustuomion myönnettyään harrastaneensa seksiä 14-vuotiaan oppilaansa kanssa.
Peterson pidätettiin aiemmin tänä vuonna, kun poika ja hänen vanhempansa syyttivät häntä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Poliisin mukaan seksin lisäksi nainen oli lähettänyt pojalle alastonkuviaan Snapchatin ja Instagramin kautta sekä antanut hänelle huumeita.
Oikeudenkäynnissä selvisi, että kun Petersonin mies oli yötöissä, nainen tapasi noutaa pojan kotiinsa noin klo 23 ja palautti hänet 1-2 aikaan yöllä.
Tuomio langetettiin keskiviikkona. Oikeudenkäynnissä psykologi todisti Petersonin sairastavan bipolaarista mielialahäiriötä ja että hänellä on kohonnut itsemurhariski.
Syyttäjä vaati entiselle opettajalle 10 vuoden vankeustuomiota. Peterson tuomittiin 3 vuodeksi vankilaan ja lisäksi hänelle langetettiin 2 vuotta kotiarestia sekä 5 vuotta ehdollista vankeutta seksirikollisena.
Lähde: Click Orlando
Kuvat: Facebook / Stephanie Peterson
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti