87 % lentomatkustajista ei tiedä oikeuksistaan saada korvauksia – näillä perusteilla niitä maksetaan
Joululomat ovat tänä vuonna ennätyspitkät, mikä kannustaa monia lähtemään ulkomaille joulunviettoon.
Vilkkaana ja kylmänä sesonkina lennoille voi myös tulla viivästymisiä ja peruuntumisia. Lentomatkustuksen merkittävästä yleistymisestä huolimatta harva matkustaja jättää silti valituksen tai hakee korvauksia kokemastaan vaivasta.
Suurin syy tähän on, että maailmanlaajuisesti 87 % lentomatkustajista ei tiedä oikeuksistaan.
Älä jää tyhjin käsin – sinulla on oikeus valitukseen ja korvauksiin
Älä suostu vaiennettavaksi. Sinulla on aina oikeus jättää valitus lentoyhtiön mokatessa, vaikka korvauksen saamisen ehdot eivät täyttyisikään.
EC 261 -asetuksen perusteella lentoyhtiö saattaa olla velvoitettu maksamaan matkustajalle enintään 600 euron vakiokorvauksen.
Näillä perusteilla korvauksia maksetaan
Korvausvelvoite astuu voimaan, jos lento on lentoyhtiön toiminnan takia myöhässä yli kolme tuntia, jos sen peruuntuminen aiheuttaa yli kahden tunnin myöhästymisen kohteeseen tai jos matkustajaa ei ylibuukkauksen takia päästetä lennolle ja saapuminen lopulliseen kohteeseen myöhästyy yli kolme tuntia.
Jotta asetus on sovellettavissa, lähtölentokentän täytyy olla EU-alueella, tai kyseessä olevan lentoyhtiön täytyy olla perustettu EU-alueella. Korvausvelvoite on voimassa kolme vuotta lennon jälkeen.
Oikeutensa korvauksiin voi tarkistaa AirHelpin kotisivuilta tai Boarding Pass Scanner -sovelluksella. Sen avulla voi ladata kuvan omasta tarkastuskortistaan ohjelmiston arvioitavaksi, minkä jälkeen sovellus osaa kertoa, onko matkustaja oikeutettu korvauksiin.
Lähde: AirHelp
Kuva: Pixabay
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Kasinorakastajan blogi: Tämän hetken kuumimmat uudet slotit!
- Näyttelijä Mikko Leppilampea epäillään seksuaalisesta ahdistelusta
- Nyt on kuumaa! Iida Vainio poseeraa yllättävän esineen kanssa
- Britney Spearsin lähipiiri: Britney on toimintakyvytön
- Huhhuh! Erika Vikman poseeraa pylly paljaana!
- Kasinorakastajan blogi: Vappua kohti uusilla peleillä!