Tähän asti antennitalouksissa on joutunut katsomaan maksukanavia useiden eri korttien turvin, mikäli on halunnut nähdä useamman kuin yhden palveluntarjoajan kanavia. Tämä on tarkoittanut ylimääräistä säätämistä laitteiden ja korttien kanssa. Nyt televisiokatsojia harmittavaan ongelmaan saadaan ratkaisu, johon myös Kilpailu- ja kuluttajavirasto on tyytyväinen.
Antennin kautta televisiota katsovissa kodeissa on purtu hammasta maksukanavien kanssa. Eri palveluntarjoajien maksukanavia ei ole voinut saada samalle kortille, jolloin on voinut katsella vain tiettyjä kanavia tai joutunut ostamaan useita eri kanavakortteja. Kortteja on täytynyt vaihtaa eri kanavia nähdäkseen; pahimmillaan kaikki kortit eivät ole toimineet omissa laitteissa. DNA:n mukaan tilanteeseen tulee nyt muutos.
– PlusTV:n ja DNA:n yhdistymisen myötä asiakkaat voivat katsoa koko antenniverkon televisiotarjontaa yhdellä kortilla. Taloyhtiöiden tulee vain huolehtia, että katolta löytyy oikeanlainen antenni, jotta uusimmat tekniikat tulevat kaikille asukkaille käyttöön, kertoo televisioliiketoiminnan johtaja Mikko Saarentaus DNA:lta.
Noin puolessa Suomen pientaloista ja taloyhtiöistä katsellaan televisiota antennin kautta. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan tuore muutos on erittäin tervetullut.
– Kuluttajien on tähän asti täytynyt tietää ennakolta todella tarkkaan, mitä he haluavat katsoa, kun kaikki ei ole ollut yhden kortin takana. Nyt on helpompi muuttaa oman elämäntilanteen mukaan mieltymyksiään, sanoo johtaja Anja Peltonen Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.
Laitehankinnat selkiytyvät
Kanavakorttien yhdentyminen helpottaa myös laitehankintoja. Kaikki kortit toimivat televisioissa ja digibokseissa, joissa on antenniverkon teräväpiirtovalmius. Valmiuden tunnistaa Antenna Ready HD -merkinnästä.
– Lähes kaikissa tällä hetkellä myynnissä olevista televisioista tämä valmius löytyy, kertoo DNA:n Saarentaus.
Teräväpiirtotelevisioiden myynti on tuplaantunut joka vuosi kolmen viime vuoden ajan. Vaikka yhä useampi katsoo televisio-ohjelmia tallennettuna silloin, kun se itselle parhaiten sopii, pitävät suorat lähetykset edelleen pintansa. Esimerkiksi urheilua halutaan katsoa televisiosta suorina lähetyksinä.
– Tällaiseen katsomiseen tullaan panostamaan jatkossakin, Saarentaus lupaa.