Applikaatioiden käyttö syrjäytti netin

Alle kaksi vuotta sitten älypuhelimien ja tablettien käyttäjät kuluttivat enemmän aikaa internetissä – noin 64 minuuttia päivässä – kun taas applikaatioiden parissa vain 43 minuuttia.
Nyt luvut ovat kääntyneet toisin päin, ja ihmisiltä kuluu applikaatioiden parissa päivässä arvioiden 94 minuuttia, kun taas tavallisen web-selaimen kanssa 72 minuuttia. Tutkimustulokset tulivat eri lähteistä, eli tilasto ei suoranaisesti tarkoita että ihmiset tuijottaisivat puhelimiaan yli kolme tuntia päivässä. Se on varmaa, että teknologialaitteita tuijotetaan enemmän kuin koskaan ennen; kävelet kadulla, istut metrossa, bussissa tai ravintolassa, missä näet luultavasti ihmisiä jatkuvasti laitteet käsissään, niitä tehokkaasti
näpytellen.
Mikä vetää applikaatioiden puoleen? Yksi arvio on niiden helppous, esimerkiksi Facebookin ilmestyminen applikaationa on vienyt käyttäjät täysin mukaansa, eikä puhelimella enää mennä web-selaimen kanssa tsekkaamaan päivityksiä. Suurin osa päivittäin käytettävistä palveluista, esim nettipankit ja uutiskanavat ovat tehneet omat applikaationsa käyttäjien saataville. On yksinkertaisesti helpompaa painaa suoraan sivuille vievää applikaatiota kuin lähteä työläämmin näpyttämään osoitetta osoitekenttään. Applikaatiot on myös suunniteltu älypuhelimien käyttöliittymiin sopiviksi, joten niiden ohjailu toimii kosketusnäytöllä huomattavasti helpommin kuin perinteisen nettiselaimen.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä