
Bingohallilta pidätettiin 30 turistia – syy on tässä!
Suomalaislomailijoidenkin suosima bingonpelaaminen johti 30 brittituristin kiinniottoon Portugalissa.
Albufeirassa englantilaista pubia yhdessä portugalilaisen miehensä kanssa pyörittävä Marianne Pittaway kertoo poliisioperaatiosta Sun-lehdessä.
Kaksi poliisia oli soluttautunut pubiasiakkaiden joukkoon ja näytti virkamerkkejään, kun bingopalkinnot esiteltiin. Vaikka porkkanana oli vain keksipurkkeja ja suklaapatukoita, laitonta uhkapelaamista ei katsottu läpi sormien. Paikalle soitettiin tusinan verran virkavaltaa avuksi, ja brittituristit kuskattiin minibusseilla kuulusteltaviksi.
Mukaan lastattiin myös sivustaseuraajat, koska nämä todistivat rikollista toimintaa puuttumatta siihen.
Brittejä pidettiin poliisin huostassa nelisen tuntia ja heitä uhkaa nyt sakkorangaistus, joka voi olla jopa 10 000 euroa per nuppi. Pittaway oli luullut, että ainoastaan rahapalkintojen jakaminen on laitonta. He olivat keränneet osallistujilta yhteensä 50 euroa peli-iltaa kohden.
Kaikki rahat olivat menneet palkintojen ostoon ja minkäänlaista voittoa ei kertynyt. Nyt pubi on suljettu useiden viikkojen ajaksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025