
Brittien Tanssii tähtien kanssa jälleen seksivideoskandaalin keskiössä – yksi kilpailijoista paljastui ”pornotähdeksi”
Britannian Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa sattuu ja tapahtuu. Kauden nuorimmalla kisaajalla, HRVY:lla, 21, viime kuussa paljastunut koronatartunta on jo menneen talven lumia, sillä tällä viikolla erään kilpailijan menneisyydestä paljastui hieman kyseenalaisempia tietoja.
Brittilähteiden, Daily Mailin ja The Sunin, mukaan toistaiseksi nimeämätön, miespuolinen Tanssii tähtien kanssa -kisaaja on nimittäin esiintynyt vuonna 2017 julkisuuteen vuotaneella pornovideolla. Kymmenen minuutin mittaisella videolla mies riisuutuu alastomaksi ja tyydyttää itseään sängyllä.
Vaikka pornovideo onkin tullut julki jo kolmisen vuotta sitten, keskustelu sen ympärillä on edennyt täysin uudelle tasolle. Tästä on pitkälti kiittäminen klipin päätähden esiintymistä Tanssii tähtien kanssa -kisassa.
Vielä enemmän vettä myllyyn lisää se tosiasia, että kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun ohjelma joutuu seksivideoskandaalin keskelle. Nimittäin viime vuonna erään naiskilpailijan henkilökohtaiset seksivideonsa levisivät netissä kuin kulovalkea.
Lue myös:
Supermalli Hailey Bieber poseeraa tiukassa nahkamekossa – vain nyörit paljaan pinnan peittona
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Karalahdesta eronnut Nanna avautuu perhetilanteesta
- Archie Cruz avautuu – tämä oli eroilmoituksen syy
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mikä on maailman paras kalapeli?
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan