Edesmenneen hiihtäjälegenda Mika Myllylän pojalla rooli Rantabaari-sarjassa – tältä hän näyttää!
Edesmenneellä hiihtäjälegenda Mika Myllylällä on kolme lasta. Jääkiekkoa HIFK:ssa pelaava Wiljami Myllälä nähdään pienessä roolissa SUB-kanavan suositussa Rantabaari-sarjassa. Asiasta kertoo MTV.
Tältä julkisuudessa harvoin nähty Mika Myllylän poika näyttää tänä päivänä.
Hän on julkaissut myös sosiaalisessa mediassa lapsuuskuvan, jossa poseeraa yhdessä isänsä kanssa.
WIljamin lisäksi Mikan lapsista mediassa esillä on ollut Olivia-tytär, joka voitti vuonna 2015 sekä Miss Pohjois-Suomi Beauty että Miss Kokkola -tittelit. Lisäsi hän sijoittui ensimmäiseksi perintöprinsessaksi Miss MP 2019 -kauneuskilpailussa.
Olivia avautui isästään Kaj Kunnaksen Kohtaaminen-kirjassa (Mistake Media). Doping-käryn jälkeen Mika kärsi alkoholiongelmasta, mihin haki apua muun muassa Minnesota-hoidosta.
– Kun iskä muutti perässämme Kokkolaan, vietimme viikonloppuja yhdessä ja harrastimme. Aina se ei kuitenkaan onnistunut. Olin ehdoton alkoholin suhteen, enkä halunnut nähdä iskää humalassa. Hän soitteli minulle usein, kun putki oli päällä. Iskä sanoi aina puhelimessa, että minä sinua niin kovasti rakastan, olet minun pikku-Oliviani. Minulle jäi kuitenkin kylmä fiilis iskän ryyppyputkista, Olivia muistelee.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät