Eija Kantola rehellisenä Selviytyjät-kokemuksistaan – yksi asia mullisti tangokuningattaren ajattelun: ”Kukaan ei kyräile toisten perään”
Tunnettu suomalainen iskelmälaulaja Eija Kantola nähdään elokuun 29. päivä alkavan Selviytyjät Suomi -ohjelman tuoreella kaudella.
Kantola kertoo ikävöineensä kisan aikana perhettään. Hän pärjäsi omien sanojensa mukaan hyvin niukalla ruokavaliolla, joten syömättömyys ei ollut ongelma.
Kaikista haastavinta Kantolalle oli Selviytyjiin olennaisena osana kuuluva juonittelu ja henkinen pelaaminen.
– Kaikkeen muuhun tottui, mutta selkäänpuukottaminen tuntui vaikealta, Kantola kertoo Metropolille.
Eräs tärkeä oivallus on kuitenkin jälkeenpäin helpottanut Kantolan oloa huomattavasti.
– Kun tajusin, että kaikki se juonittelu jäi sinne saarelle, sain itseni kanssa rauhan. Petkutus ei kuulu normaaliin elämään, vaan oli ainoastaan peliä, Kantola toteaa.
– Tämän ymmärrettyäni minulla on ollut helpompi olla itseni kanssa, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kantolan mielestä on myös ollut hienoa saada tutustua muihin kisaajiin Selviytyjien ulkopuolella. Hän kokee tärkeäksi sen, että on päässyt näkemään ihmisten aidot puolet.
– On ollut ihanaa huomata, että kaikki kisaajat ovat siviilissä upeita ihmisiä. Porukasta on jäänyt myös pysyviä ystäviä.
– Kukaan ei täällä normielämässä kyräile toisten perään, laulaja naurahtaa.
Ensimmäinen asia, minkä Kantola kotiin palattuaan teki, oli hyvin arkinen.
– Pistin pyykit pesukoneeseen, Kantola tokaisee.
– Tosin osa vaatteista meni kyllä suoraan roskiin, sillä ne olivat sen verran likaiset, hän virnistää.
Lue myös:

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat

- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa