Elokuva-arvio: Armoton maa
Uudessa kotimaisessa elokuvassa Armoton maa Ville Virtanen esittää jälleen poliisia. Tällä kertaa hän on eläkkeelle jäävä Lasse, jonka leppoisat eläkepäivät muuttuvat vakaviksi, kun hän kuulee että taposta tuomittu paikkakuntalainen mies on vapautunut vankilasta.
Lasse joutuu sotkeutumaan tapahtumiin, kun kylää aikanaan terrorisoinut Jaakko (Antti Holma) on ajautumassa törmäyskurssille Lassen pojan Erkin (Mikko Neuvonen) kanssa.
Yrittäessään estää kahta nuorta miestä vahingoittamasta toisiaan, vanhojen tekojen sovittaminen ja perheen salaisuuden säilyttäminen ajavat Lassen kahden tulen väliin. Pelastaakseen poikansa hänen on kohdattava menneisyytensä virheet.
Jussi Hiltusen ohjaama Armoton maa on varsin pätevä jännityselokuva ja onnistunut esikoisohjaus. Pohjois-Suomeen sijoittuva rikosdraama myydään suosiossa olevan nordic noirin vanavedessä, mutta monista muista lajityyppinsä edustajista poiketen rikosjuoni on toissijainen ja elokuva keskittyy henkilöihin ja heidän välisiin suhteisiin.
Ville Virtanen tekee pääroolissa totuttua ja rutinoitunutta laatutyötä. Elokuvan suurin yllättäjä on Antti Holma, joka aikaisemmin on totuttu näkemään komediallisissa rooleissa, mutta tällä kertaa Holma saa tehdä aivan toisenlaisen draamaroolin uhkaavana rikollisena.
Ensi-ilta: 20.01.2017
Ikäraja: 16
Pituus: 90 min.
Ohjaus: Jussi Hiltunen
Käsikirjoitus: Jussi Hiltunen
Näyttelijät: Ville Virtanen, Antti Holma, Mikko Neuvonen, Jørgen Langhelle, Outi Mäenpää, Pernilla August, Malin Buska
Kuvat: Tuomo Hutri / Making Movies
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan
- Kasinorakastajan blogi: Uusi Reactoonz lyö kaikki laudalta
- Iidan ja Archien podcast: tiukkaa arvostelua Mirellasta ja NHL-pelaajista
- Helena Koivulta avautuminen: ”En näe minkäänlaista aihetta”
- Viivi Pumpasen ja Robert Heleniuksen salainen avoliitto paljastui
- Oho! Eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila viettävät taas aikaa yhdessä
- Helena ja Mikko Koivun oikeudenkäynnistä tihkuu uutta tietoa
- Robin Packalen on kihloissa!
- Beckhamin perhekriisi syvenee – karut paljastukset vuotivat julkisuuteen
- Iida ja Archie ottivat yhteen – ”Sä aina laittelet viestejä kaikille muijille!”
- Sanni ja Shirly: Suhteen tilasta vihdoin uutta tietoa