Entinen playboy-malli paljastaa erikoisen kauneusrituaalinsa, johon käyttää jopa kolme tuntia päivässä

Glamourmalli Amy Lee Summers, 26, treenaa kroppaansa kuin kuka tahansa malli. Naisen treenit eivät jää kuitenkaan siihen, sillä hänen mukaansa treeneissä unohdetaan usein yksi tärkeä kehonosa. Summers kertoo treenaavansa kasvojaan päivittäin jopa kolmen tunnin ajan.
– Olen ylpeä vartalostani ja treenaan paljon pysyäkseni kunnossa, mutta käytän aivan yhtä paljon aikaa kasvoihini, nainen paljastaa.
Summers kertoo, että kasvojaan treenatessaan hän tekee hassuja ilmeitä ja mutristelee suutaan.
– Minua on siunattu täyteläisillä huulilla ja haluan tehdä niille oikeutta, joten treenaan joka päivä, hän toteaa.
Summers kertoo aloittavansa kasvotreenin venyttelemällä suutaan ja puristamalla huuliaan pienen o-kirjaimen muotoon.
– Ystäväni pitävät minua hulluna, mutta treenaan myös kieltäni, sillä se on vahva lihas ja sitäkin tulee treenata. Käytän paljon aikaa työntäen kieltäni ulos, mikä saattaa olla hassua, varsinkin jos joku katselee minua, nainen sanoo.
Yksi syy Summersin treeneihin on se, että hän tekee elantonsa kehollaan ja kasvoillaan.
– Joillain malleilla on upea vartalo, mutta heidän kasvonsa roikkuvat hieman ja heidän huulensa kapenevat, Summers tietää.

Lähde: Daily Star
Kuvat: Instagram / Amy Lee Summers


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.