Räppäri Coolio, 59, on kuollut – ysäritähtien kanssa keikkaileva Henna Peltonen muistelee suosikkiartistia: ”Vetää hiljaiseksi”
Hittikappaleesta Gangsta’s Paradise tuttu räppäri Coolio on kuollut 59-vuotiaana. Grammy-palkitun muusikon kuolinsyytä ei ole kerrottu.
1990-luvun tähtien taustalaulajana ja -tanssijana työskentelevä Henna Peltonen kertoo esiintyneensä useita kertoja samoilla festivaaleilla Coolion kanssa.
– En voi sanoa, että olisimme tunteneet tosin hyvin, mutta monesti keikkailtu samoilla festareilla ja siellä tietysti nähty. Ysärikeikoilla tulee väkisinkin muut ysäriartistit tutuiksi, kun loppujen lopuksi aika sama artistikattaus niissä usein kiertää, Henna Peltonen kertoo Metropolille.
– Coolio oli aina festareilla tosi odotettu ja arvostettu esiintyjä – ja ihan syystäkin. Iso persoona ja hänen musiikki jää kyllä vahvasti elämään, Henna toteaa.
Tällä hetkellä Henna esiintyy muun muassa yhdessä Dr. Albanin kanssa.
– Tänään lennän Albanin kanssa Budapestiin keikalle ja kyllähän se hiljaiseksi vetää, kun taas yksi tähti on poissa.
Lue myös:
Tauski Peltonen meni kihloihin ex-vaimonsa Henna Peltosen kanssa: ”Kosinta tapahtui sängyssä”
27 vuotta täyttänyt fitnesstähti Oona Tolppanen jakoi suloiset perhekuvat – ”Paras synttärilahja”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Beckhamien kriisi syvenee – Brooklyn Beckham värväsi asianajajan
- Huh mikä muodonmuutos! Beata Leppilampea verrataan huippumalliin
- Kasinorakastajan blogi: Suomen lisenssissä riittää syitä huoleen
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Joel Harkimon uusi kuva saa kuolan valumaan – Äiti puuttui tiukoin sanoin