
Humalainen joulupukki pilasi tamperelaisperheen joulun – oksensi lasten päälle!
Tamperelainen yksinhuoltajanainen kertoo perhettään koetelleesta raskaasta pettymyksestä, jonka aiheutti ilmoituslapun kautta tilattu joulupukki. Nainen tilasi pukin pari päivää ennen jouluaattoa ja puhelimessa hän vaikutti asialliselta. Lapussa luki, että pukki on ”autoileva, savuton ja raitis”, mutta järkyttävä totuus paljastui jouluaattona.
– Se pukki oli kyllä kaikkea muuta kuin raitis ja ei se millään autolla tullut, mistä lie ilmestyi, äiti tuhahtaa.
Joulupukin toiminta oli kerrassaan järkyttävää. Kun äiti meni pukkia vastaan ulos, perheen 4- ja 6-vuotiaat tytöt näkivät hänet ikkunasta, joten äiti ei kehdannut perua hieman huojuvan ja epäilyttävän hiljaisen pukin vierailua. Pukki sai konttinsa ja selviytyi olohuoneen nojatuoliin. Hän ei edelleenkään ollut kovin puhelias ja kun hän oli istunut hetken aikaa, lapset tulivat hänen luokseen lohduttamaan, jos ”pukilla oli pipi”.
– No ihan ensiksi se päästi ihan hirveän röyhtäyksen. Tytöt vähän ihmettelivät ja esikoista nauratti, mutta kun kuopus yritti halata pukkia että sille tulisi parempi olo, tämä reetujaakko otti ja yrjösi niin että sitä oksennusta meni molempien tyttöjen päälle! Parta ja viikset oli täynnä oksennusta, niin että sitä valui lattialle, äiti sanoo.
– Tytöt itkee ja minä isken pukille talouspaperirullan käteen ja se alkaa pyyhkiä niitä yrjöjä samalla kun hoippuu ulos. Olin maksanut etukäteen ja eihän siltä voinut enää mitään takaisin pyytää kun oli niin kamalassa kunnossa. Se taapersi jonnekin nurkan taakse enkä enää perään huudellut kun piti lohduttaa tyttöjäkin.
Humalaisen pukin järkyttävä käytös pilasi perheen joulun lisäksi lasten uskon joulupukkiin, sillä pukin parta ja viikset irtosivat kun hän yritti pyyhkiä niistä oksennusta.
– Aika vaikea siinä oli enää keksiä mitään selitystä miksi pukin parta ja viikset irtosi ja miksi se oksensi tyttöjen päälle, nainen sanoo.
– Ei vastannut puhelimeensa moneen päivään. Eilen se sitten vastasi tekstarilla, että oli muka sairastunut johonkin vatsatautiin, mutta kyllähän se ihan selvästi viinalle haisi. Ei suostunut korvaamaan ylimääräistä, mutta sovittiin että se siirtää sen saman viiskymppiä mun tilille, niin saa nähdä miten käy. Lapsille tietysti jäi hirveät traumat joulupukista ja Jenkeissä varmaan olisi voinut haastaa oikeuteen, mutta eihän täällä. Kyllä meni taas kerran usko ihmisiin. Enää ei kaupan seinän ilmoituksesta joulupukkia meidän perheeseen tilata, eikä varmaan mistään muualtakaan, nainen huokaa.
(Kuvituskuva ei liity juttuun)
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!