
Iloinen musiikkivisailu Sing along laulattaa Maikkarilla torstaisin klo 20.05 alkaen 6.9.
Sing along on riemukas musiikkiaiheinen kilpailu, jossa kaksi joukkuetta ottaa toisistaan mittaa laulutaitoa, näyttelijänlahjoja ja nokkeluutta mittaavissa tehtävissä. Pisteet vie se, joka parhaiten hallitsee nämä kaikki samanaikaisesti. Nimensä mukaan ohjelma houkuttelee myös katsojat mukaan laulamaan.
Syysiltojen pimetessä Maikkari tuo ruutuun uuden koko perheen musiikkiaiheisen kilpailun. Vieraina ohjelmassa on joka viikko neljä kiinnostavaa persoonaa. Syksyn aikana taitojaan pääsee kokeilemaan 48 tunnettua esiintyjää, joilla ei onneksi mene sormi suuhun yllättävissäkään tilanteissa. Joukkueita kipparoivat legendaarinen Leningrad Cowboy Tuomas ”Tume” Uusitalo sekä Putouksestakin tuttu sympaattinen näyttelijä Eero Ritala. Koko paketin pitää kasassa tuomarin valtuuksin varustettu juontaja Johanna Koivu, joka tunnetaan myös Elonkerjuu-yhtyeen viulistina.
– Sing alongissa lauletaan välillä hyvin, mutta aina täysillä. Uskon, että kilpailu ja musiikki tempaavat mukaansa niin, ettei kotikatsomoissakaan ole helppo pysytellä hiljaisena, Johanna lupaa.
Eikä kotikatsomoissa onneksi tarvitsekaan pysytellä hiljaa, sillä nimensä mukaan ohjelma kutsuu katsojat osallistumaan. Säestyksestä vastaa Varre Vartiaisen johtama Sing alongin oma bändi, jolta luonnistuvat niin suosituimmat kotimaiset kuin kansainväliset hititkin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025