Iron Sky -ohjaaja tuohtui Keskisen linnatuomiosta!
Kansainvälisesti menestyneiden Iron Sky -elokuvien ohjaaja Timo Vuorensola (kuvassa yläpuolella) ihmettelee tuohtuneena seinäjokelaiselle promoottorille Kalle Keskiselle (kuva alla) langetettua ehdotonta vankeusrangaistusta.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi Kalle Keskisen tiistaina kirjanpitorikoksista kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankilaan sekä liiketoimintakieltoon vuoteen 2020 saakka. Lisäksi Keskinen tuomittiin menettämään valtiolle hyötynä 75 000 euroa ja korvaamaan yhtiöidensä konkurssipesille yli 300 000 euroa. Keskisen yhtiöt ovat järjestäneet mm. Seinäjoen Vauhtiajoja ja Wasa Open Air -tapahtumia.
Vuorensola hämmästelee miten Suomen oikeusjärjestelmä käytännössä vain näpäyttää sormille raiskaajia ja rattijuoppoja, mutta langettaa pitkiä vankilatuomioita talousrikoksista.
Vuorensola kirjoittaa Facebookissa:
”Kaks ja puol vuotta ehdotonta kirjanpitorikoksesta! Raiskaaja selviää viikon yhdyskuntapalveluksella ja rattijuoppo puolella vuodella. En sano, etteikö varmasti olis rangaistuksensa ansainnut, mutta miks talousrikokset on niin paljon rankemmin rangaistavia kuin henkilöön käyvät tai tapot?”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”

- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki