Legendaarinen laulaja ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri menehtyi pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 10. elokuuta 2022.

77-vuotiaana kuollut Loiri jätti jälkeensä yli 360 000 euron varallisuuden. Velkoja Loirilla oli noin 40 000 euron edestä, joten perillisille jäi jaettavaa noin 320 000 euroa.

Nyt Loirin kohuttu testamentti on julkaistu koko kansan nähtäville. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Loiri laati testamenttinsa huhtikuun lopussa, ja häntä auttoi prosessissa lakimies Tuula Rainto. Loiri toivoi testamentissaan, ettei hänen perinnöstään syntyisi riitoja.

Testamentista käy ilmi muun muassa se, että Loiri määräsi ex-kumppanilleen ja lastensa Ukon ja Sammon äidille Stina Edelmannille kaikki omistamansa pianot, rummut ja äänilaitteet. Sampo-poikaa muistetaan Loirin puhallinsoittimilla.

Loirin toinen entinen puoliso sekä miehen tyttären, Jenni Loirin ja edesmenneen pojan, Joonas Loirin äiti Riitta Loiri saa perinnöksi 15 000 euroa. Joonas menehtyi traagisesti vuonna 2019.

Loiri jakoi perintöään myös managerilleen Pete Eklundille ja lapsuudenystävä Jorma ”Nona” Alvesalolle, jotka ovat kuitenkin ilmaisseet luopuvansa osuuksistaan taiteilijan perintöön.

Kaiken muun omaisuuden Loiri asetti testamentissaan jaettavaksi tasaosuuksin elossa oleville lapsilleen Sammolle, Ukolle ja Jennille.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: AOP

Ilta-Sanomien tuoreen jutun mukaan Loirin lapset ovat erimielisiä isänsä perinnönjaosta. Tytär Jenni Loiri ei hyväksy Veskun keväällä laatimaa testamenttia ja vaatii, että sen pätevyys on selvitettävä.

Jenni perustelee vaatimustaan sillä, että isä oli testamenttia laatiessa jo vakavasti sairas sekä vahvasti kipulääkitetty. Lisäksi hän epäilee, ettei testamenttia laadittu puolueettomasti.

Lue myös:

IS: Jari Tervo ei saanut kutsua Vesa-Matti Loirin hautajaisiin – ”Oli ilo tuntea hänet”

Näin julkkikset muistelevat Vesa-Matti Loiria – Samuli Edelmannilta riipaiseva kuvapostaus: ”Mestari on poissa”