
Itkuvaroitus – kirje kuolleelta vaimolta!
Des Moinesissa, Iowassa Yhdysvalloissa toimiva Star-radiokanava on yli kahdenkymmenen vuoden ajan toteuttanut muutamia lukijoidensa joulutoiveita kirjeiden perusteella. Tänä vuonna tapahtui jotain aivan ainutlaatuista, sillä he saivat kirjeen kaksi vuotta sitten munasarjasyöpään kuolleelta Brenda Schmitzilta.
Hän oli kirjoittanut ennen kuolemaansa useita kirjeitä ja antanut ne ystävättärelleen toimitettavaksi ohjeidensa mukaisesti. Radiokanavalle osoitettu kirje oli määrä lähettää, kun hänen aviomiehensä David on löytänyt uuden rakkauden.
Brenda esitti kolme joulutoivetta. Ensiksi hän pyysi miehensä naisystävälle hemmottelupäivää kiitokseksi siitä, että tämä auttaa kasvattamaan heidän neljää poikaansa.
Toisena toiveena oli matka, jotta uusi perhe pääsisi luomaan omia ikimuistoisia hetkiään. Radiokanava valitsi kohteeksi Disneylandin. Neljän päivän reissulle pääsevät myös äitipuolen kaksi omaa lasta.
Kolmanneksi Brenda halusi kiittää häntä hoitanutta sairaalan henkilökuntaa ja pyysi heille juhlia, jossa tarjoillaan ruokaa ja juomaa.
Sekä kirjeen lukenut radiotoimittaja että aviomies joutuivat pyyhkimään kyyneliään useaan otteeseen liikuttavan lähetyksen aikana. David sai vielä mukaansa Brendan kirjeen, joka oli osoitettu uudelle naisystävälle.
Star-radion lähetyksestä uutisoi AmazingNews-sivusto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut