Parhaillaan keikkatauolla oleva suosikkilaulaja Jenni Vartiainen valmistelee uutta albumia. Studiotyöskentelyn välissä Jennillä on aikaa myös lomailla. Vartiainen julkaisikin Facebook-profiilissaan iloisen kuvan jossa hän ja laulaja Mariska viettävät yhteistä vapaa-aikaa veneillen.
Mariska tunnetaan paitsi omasta soolourastaan, myös lahjakkaana lauluntekijänä. Hänen kynästään on syntynyt esimerkiksi Jenni Vartiaisen hitti ”En haluu kuolla tänä yönä.” Jennin ja Mariskan yhteisen hauskanpidon voikin veikata liittyvän myös musiikilliseen yhteistyöhön, eikä olisi ihme vaikka Vartiaisen tulevallakin albumilla kuultaisiin Mariskan sanoituksia.