
Käännä kylkiasentoon ja pelasta henki!

Punaisen Ristin viikolla 7.-13.5. korostetaan ensiaputaitojen tärkeyttä. Punainen Risti pyrkii saamaan nimenomaan nuoret huomaamaan, miten helppoa ja tärkeää olisi auttaa kaveria.
– Hengitystiet pysyvät parhaiten auki nimenomaan kylkiasennossa. Veltostunut kieli ei pääse painumaan nieluun eikä tuki hengitysteitä. Lisäksi jos sammunut oksentaa kylkiasennossa, oksennus valuu pois hänen suustaan, eikä hän tukehdu siihen, Hirvonen jatkaa.
Osaa auttaa, osaa pelastaa -taitoradalla ensiavun perustietoja koululaisille ja kaupassakävijöille
Punainen Risti kampanjoi ensiaputaitojen tärkeyden puolesta järjestämällä eri puolilla maata Osaa auttaa -tapahtumia. Punaisen Ristin ensiapuryhmät vetävät ensiavun taitoratoja mm. useissa Prismoissa eri puolilla maata. Lisäksi ensiapuradan materiaalit on tehty myös kouluja varten, jotta koululaiset pystyvät harjoittelemaan ensiavun perustaitoja opettajiensa johdolla.
Ensiavun taitoradalla tutustutaan ensiapulaukun sisältöön, pystytetään varoituskolmio, opetellaan tyrehdyttämään nenäverenvuoto ja mietitään, millaista ensiapua tajuton tarvitsee.
Ensiaputaitoja verkosta ja kursseilta
Punainen Risti kouluttaa ensiapua vuosittain noin 50 000 suomalaiselle. Osoitteesta punainenristi.fi löytyy tietoa ensiaputaidoista, ensiapukursseista ja ensiaputuotteista. Valtakunnallisesta puhelinnumerosta 020 701 2376 (arkisin klo 9 – 16) saa tietoa ensiapukursseista.
Punaisessa Ristissä toimii yli 3 000 ensiavun vapaaehtoista. He auttavat vuosittain noin 17 000 ihmistä, ja jo läsnäolollaan he lisäävät erilaisten tapahtumien turvallisuutta. Punaisen Ristin ensiapuryhmäläiset päivystävät vuosittain yli 2900 tapahtumassa.
Hyväpäivä-keräys kotimaan vapaaehtoistoiminnan tukena
Punainen Risti järjestää eri puolilla maata Hyväpäivä-lipaskeräyksiä Punaisen Ristin viikon aikana. Hyväpäivä-keräys on valtakunnallinen ja keräysvarat käytetään Punaisen Ristin vapaaehtoistyön tukemiseen kaikkialla Suomessa. Keräysvaroilla tuetaan ensiapuryhmiä, ystävätoimintaa ja terveyspisteitä.
Punaisen Ristin viikkoa vietetään maailmanlaajuisesti 7.-13.5. järjestön perustajan Henry Dunant’n syntymän (8.5.1828) kunniaksi. Suomessa viikon teemana on ensiaputaitojen tärkeyden korostaminen ja ihmisten kannustaminen ensiapukursseille ja ensiapuryhmiin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”