Katso video! Ullanlinnan taposta epäilty lääkäri ajoi autonsa mereen – kyydissä vaimo ja lapset
Viime päivinä suomalaisia on järkyttänyt lauantaina 17. joulukuuta 2022 Helsingin Ullanlinnassa tapahtunut henkirikos, jonka uhrina oli vuonna 1975 syntynyt nainen.
Poliisi epäilee naisen aviomiehen olevan syyllinen vaimonsa kuolemaan. Vuonna 1974 syntynyt mies on ammatiltaan psykiatrinen lääkäri.
Psykiatri oli lastaamassa kuollutta vaimoaan jätesäkissä Volvo-merkkiseen autoonsa, kun poliisit nappasivat hänet lauantaina Raatimiehenkadulla. Tapon epäillään tapahtuneen uhrin ja epäillyn yhteisessä kodissa.
Poliisi alkoi selvittämään tapausta jo perjantaina 16. joulukuuta, kun uhrista tehtiin katoamisilmoitus. Lauantaina poliisi oli saanut vihjeen talon sisäpihalla tapahtuvasta epäilyttävästä toiminnasta.
Poliisi ei ole toistaiseksi kuulustellut epäiltyä. Häntä esitetään vangittavaksi mahdollisesti huomenna tiistaina.
Mediassa on tänään maanantaina 19. joulukuuta uutisoitu laajasti, että henkirikoksesta epäilty mies on myös aiemmin ollut epäiltynä rikoksesta.
Miehen ajama auto putosi mereen Helsingin Kauppatorilla elokuussa 2021. Kyydissään lääkärillä oli henkirikoksessa surmansa saanut puoliso sekä kaksi miehen ja kaksi naisen lasta. Kaikki kuusi henkilöä saatiin pelastettua.
Poliisin kuulusteluissa mies kertoi tapahtumien olleen vahinko. Esitutkinta lopetettiin, ja psykiatrille asetettiin 536 euron sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Nyt sosiaalisessa mediassa on lähtenyt leviämään video kyseisistä puolentoista vuoden takaisista tapahtumista. Video on karua katsottavaa, sillä auto uppoaa veteen nopeasti.
Videolta näkyy, kuinka lähistöllä ollut vene ajoi heti uppoavan ajoneuvon luokse. Myös ambulanssi ja poliisiauto saapuvat nopeasti paikalle.
Näet dramaattisen videon alta tai täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”