Kaupunki ei saa taksiyhtiötä kuriin – jättää lapsia jatkuvasti heitteille
Espoon kaupungila on ollut pitkään vakavia ongelmia kuljetusyhtiö Kajon Oy:n kanssa erityslasten kyydityksistä.
Kajon Oy:n kuljettajat ovat jatkuvasti jättäneet, vastoin ohjeistusta, jatkuvaa aikuisen läsnäoloa vaativia erityislapsia kyydistä, vaikka paikalla ei ollut vastaanottajaa. Kaupunki on jo aiemmin syksyllä toistuvasti reklamoinut sopimusrikkomuksista ja ottanut käyttöön sopimussanktioita, mutta nyt Espoon kaupunki on tehnyt poliisille tutkintapyynnön Kajon Oy:n tekemistä toistuvista vakavista virheistä.
Viime keskiviikkona Kajon jätti jälleen erityislapsen kyydistä, vaikka paikalla ei ollut vastaanottajaa. Kyseessä oli 12. vastaava tapaus elokuun alun jälkeen.
– Suhtaudumme erittäin vakavasti virheisiin kaupungin palveluissa – etenkin silloin, kun kyseessä on lasten turvallisuus. Erityisen moitittavaa on, että samanlaisia virheitä sattuu aina vain uudestaan eli Kajon Oy ei ole reagoinut niihin riittävällä tavalla. Nyt meidän on saatettava asia poliisin tutkittavaksi, sanoo Espoon kaupungin liiketoimintajohtaja Mauri Suuperko.
Osa kuljetuksista muille yrityksille
Marraskuun puolivälissä, edellisen vastaavan virheen jälkeen kaupunki päätti siirtää neljän koulun piiriin kuuluvat kuljetukset Kajonilta toisille yrityksille kevätlukukauden alusta alkaen.
Tammikuun alusta alkaen Taxia kuljettaa Postipuun ja Kilonpuiston oppilaat ja Javatrans Niittykummun sekä Kuitinmäen oppilaat. Siirto koskee yhteensä noin 160 lapsen kuljetusta.
Espoon kaupungin henkilökuljetuksia koskevan sopimuskokonaisuuden piirissä hoidetaan joka arkipäivä 2 700 kuljetusta.
STT
(Kuvituskuva ei liity tapaukseen, kuva: Espoon kaupunki)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti