Kennedyn salamurhan ennustanut psyykikko: ”Maailmanloppu tapahtuu vuonna 2020”
Yhdysvaltojen presidentin John F. Kennedyn salamurhan ennustanut tunnettu psyykikko Jeane Dixon teki myös dramaattisen ennustuksen vuodelle 2020.
Naisen ennustuksen mukaan maailmanloppu tapahtuu tänä vuonna. Ennustus lukee hänen vuonna 1971 julkaisemassaan kirjassa The Call to Glory.
– Maailmanloppu tapahtuu vuonna 2020, kun Väärä profeetta, Saatana ja Antikristus nousevat ja taistelevat ihmiskuntaa vastaan, Dixon ennustaa kirjassa.
Ennustus ei ole täysin lohduton ihmiskunnan osalta, sillä Dixonin mukaan Jeesus palaa kukistamaan epäpyhän kolmikon vuosien 2020-2037 välillä.
Ennen maailmanlopun panikointia kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että Dixonin kaikki ennustukset eivät ole toteutuneet. Hän muun muassa ennusti maailmanloppua jo vuodelle 1962 ja että syöpä parannettaisiin vuonna 1967.
Dixon oli elinaikanaan arvostettu psyykikko ja esimerkiksi presidentti Richard Nixon noudatti hänen neuvojaan. Dixon oli myös yksi Ronald Reaganin vaimon Nancy Reaganin neuvonantajista.
Jeane Dixon kuoli vuonna 1997 sydänkohtaukseen ja hänen viimeiset sanansa olivat Pittsburgh Post-Gazetten mukaan: ”Tiesin, että tässä käy näin”.
Lähde: Unilad
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin