Koiranpentu varastettiin suoraan lapsen käsistä – löytyi myynnistä Facebookissa
Tiffany Townsend kertoi uutiskanava Fox 17:lle surullisen tarinan.
Townsend kertoi, että hänen poikansa leikkiessa etupihalla koiranpentu Nylan kanssa, tuli tuntematon nainen heidän luokseen ja sieppasi pennun lapsen käsistä. Nainen karkasi koira mukanaan.
Nyla oli perheen henkinen tuki ja rakas lemmikki kaikille perheen neljälle lapselle.
Tiffany Townsend jakoi hätääntyneenä tarinan Facebookissa.
Apua onneksi löytyi. Lyndsey Sturgeon ja Bianca LaFountain, Lost Paws -nimisen järjestön omistajat, näkivät äidin postauksen ja päättivät tehdä asialle jotain. Tutkittuaan tapahtumaa LaFountain näki Facebookissa oudon myynti-ilmoituksen, jossa myytiin koiranpentua. He tajusivat pennun olevan sama, joka perheeltä katosi.
Sturgeon ja LaFountain tarjosivat varkaalle 100 dollaria, että saivat hakea pennun itselleen seuraavana päivänä. Varas suostui, ja kaksikko sai pelastettua koiran.
Perheen riemu oli käsinkosketeltavaa, kun Lost Pawsin omistajat toivat Nylan takaisin kotiin.
– Poika oli todella iloinen, kun sai koiransa takaisin. Perheen äiti sanoi, ettei ollut nukkunut öisin ja syytti itkien itseään tapahtuneesta, Sturgeon kertoo.
Sturgeon myös neuvoo, että jos pentusi varastetaan, kannattaa aina katsoa heti kaikki netti- ja lehtimyyntipaikat. Hän myös kehottaa ihmisiä siruttamaan koiransa, jotta omistajuus voidaan tilanteen sattuessa todistaa.
Hienoa työtä!
Lähde: Lifedaily
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”