
Lasta odottava Eevi Teittinen ajautui sairaalassa paniikkiin: ”Aamulla tuli shokki, kun vauvan syke hävisi”
Lasta odottava fitness-kaunotar Eevi Teittinen päätti hakeutua viime sunnuntaina sairaalaan, kun hän epäili lapsivetensä alkaneen tippua. Hän kertoo Instagramissa, että sairaalan ensimmäinen lapsivesitesti osoittautui syystä tai toisesta negatiiviseksi. Toinen testitulos oli puolestaan positiivinen.
– Sairaalan ensimmäisen lapsivesitestin oltua jostain syystä negatiivinen aloin suunnittelemaan uimaan lähtöä, tai edes sinne nojatuolikaupoille menoa. Äkkijarrutus tuli kuitenkin vasten kasvoja lääkärin luo päästyämme. Lapsi on laskeutunut, eikä jatkuva pissahätäni ollutkaan ihan vain korvien välissä. Sieltä tultaisiin reilusti etukäteen, keskosena kuten minäkin tulin, Eevi kirjoittaa Instagram-tililleen.
Eevin lapsen laskettu aika on vasta joulukuussa, mutta hän uskoo, että lapsi syntyy ihan lähipäivinä. Sairaalassa on eletty jännittäviä ja jopa pelottavia aikoja tällä viikolla.
Eevi päivitti hetki sitten Instagramin Stories-osioon, että vauvan syke oli hävinnyt hetkellisesti tänä aamuna.
– Aamulla tuli shokki, kun vauvan syke hävisi. Siitä vauhdilla synnytyssaliin ja mietin et mitä täällä tapahtuu. Sitä menee ihan paniikki. Onneksi syke tuli takaisin ja sitä seurattiin koko aamu ja päivä. Päästiin salista takaisin osastolle ja eletään hetki kerrallaan, Eevi Teittinen päivittää Instagramin Stories-osioon.
Lue myös:
Raskaana oleva Eevi Teittinen rehellisenä haastavista tuntemuksistaan – ”Aikamoista päärallia”
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Elina Gustafssonilta herkkä avautuminen Susani Mahaduralle: ”Ollaan pidetty yhtä vähän yli vuosi”
- Joel Harkimo tunnetulla deittisivustolla – katso, mitä Jolle etsii
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin