TV-kanava Alabama Public Television on sensuroinut lastensarjasta kokonaisen jakson, sillä piirretyssä nähtiin samaa sukupuolta olevan pariskunnan häät.

– Vanhemmat luottavat siihen, että heidän lapsensa voivat katsella kanavaa ilman valvontaa ja osalle pienistä katsojista jakso olisi saattanut olla sopimaton, perusteli kanavan uutispäällikkö Mike McKenzie.

Suomessa sarja on ilmestynyt nimellä Arttu ja sitä on esitetty Ylen kanavilla. Sarjan päähahmona on 8-vuotias maasika Arttu. Pääteemana sarjassa on normaali arki lapsiperheessä. Sivuteemana ovat muun muassa ihmissuhteet ja eettiset arvot, jonka myötä Artun kaveriporukkaan kuuluu usean eri kansallisuuden edustajia.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen APT-kanavan sensuroima Arttu-jakso, sillä aiemmin APT sensuroi vuonna 2005 jakson, jossa olleella hahmolla oli kaksi äitiä vanhempinaan.

Alla Twitteriin lähetetty piirrossarjan kuva, joka johti sensuuriin.

GLAAD

@glaad
LGBTQ people exist in every part of life, so the claim that someone could be “too young” to know that LGBTQ people exist is absurd and sends a dangerous message to LGBTQ youth. @APTV
variety.com/2019/tv/news/g…
variety.com

GLAAD Slams Alabama Public TV for Nixing ‘Arthur’ Same-Sex Marriage Episode

GLAAD has criticized Alabama Public Television's decision to not air the "Arthur" episode as "mean-spirited."

Lähteet: Variety, Twitter

Kuva: Wikimedia Commons