Lemmikkikanit tappavat villikaneja Helsingissä?
Yksi lemmikkikani voi pahimmassa tapauksessa tappaa laumoittain villikaneja.
Kanit eivät tietenkään hyökkää toistensa kimppuun, mutta villikanien turmioksi voi koitua lemmikkikaneista tarttunut virus, kuten Helsingissä epäillään tapahtuneen. Helsingistä ainakin Käpylän ja Oulunkylän alueelta on löydetty paljon kuolleita villikaneja. Kanien tarkka kuolinsyy ei ole vielä selvillä, mutta Elintarviketurvallisuusvirasto Evira epäilee, että kanit ovat kuolleet nopeasti etenevään yleistulehdukseen, jonka on aiheuttanut vain kaneihin tarttuva virus.
Muutamia kaneja on lähetetty tutkittavaksi Eviran Oulun toimipaikkaan. Viruksesta ei epäillä olevan haittaa muille eläinlajeille tai ihmisille.
Lemmikkikanit kannattaa pitää sisätiloissa
Toistaiseksi on suositeltavaa, että lemmikkikaneja ei ulkoilutettaisi niillä alueilla, joilla on villikanikantoja. Lemmikkikaneille ei myöskään kannata tällä hetkellä kerätä kasveja syötäväksi sellaisilta alueilta, joilla liikkuu villikaneja, koska taudinaiheuttaja voi kulkeutua lemmikkikaneihin ulkokasvien välityksellä. Evira tutkii kanikuolemien aiheuttajaa ja tiedottaa, kun taudinaiheuttajasta saadaan tarkempaa tietoa.
Kaninraato hävitetään sekajätteenä
Kanien raadot voi hävittää pihoilta laittamalla ne sekajätteeseen. Raatoihin ei tule koskea paljain käsin, vaan käyttää esimerkiksi kertakäyttökäsineitä tai nurin käännettyä muovipussia, johon raadon voi kääräistä ennen kuin sen heittää jäteastiaan. Raatojen hautaamista ei suositella.
Taudin tarkempaa tutkimista varten voidaan parhaiten hyödyntää vain mahdollisimman tuoretta raatoa. Mikäli löydät aivan vastikään kuolleen tai kuolemaisillaan olevan kanin, voit ilmoittaa havainnostasi Helsingin ympäristökeskukseen numeroon 09 310 31531 (ma, ke klo 9-11 ja ti klo 12-14) tai sähköpostilla

KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”