
Love Island Suomi -villaan astellut Rosa paljastaa suurimman turn offin treffikumppanissa!
Love Island Suomi -saarelle on saapunut uusi sinkku, 29-vuotias Rosa.
Rosa työskentelee esimiestehtävissä kahvilassa. Hän on omien sanojensa mukaan ystäväporukassaan se, joka keksii erikoisimmat tempaukset, kuten ex tempore -matkan Nizzaan.
Rosa on viihtynyt pitkään sinkkuna, mutta nyt hänen mieleensä on alkanut hiipiä toive oman kumppanin löytämisestä. Hänellä on korkeat odotukset tulevan reissun suhteen.
– Toivon kovasti, että löytäisin ohjelmasta elämäni rakkauden, Rosa toteaa Metropolille.
– Mutta jos jostain syystä en löytäisikään rakkautta, niin uskon, että tulen saamaan vähintäänkin ainutlaatuisen kokemuksen ja loppuelämäksi hyviä ystäviä, hän jatkaa.
Love Island Suomi on ensimmäinen tv-formaatti, johon Rosa koskaan on osallistunut. Rosa myöntää, että häntä jännittää villaan astuminen.
– Uskon kuitenkin, että tulen pääsemään hyvin mukaan porukkaan. Kaikki osallistujat vaikuttavat todella mukavilta, Rosa hymyilee.

Rosan unelmien kumppani olisi ajattelevainen ja kiltti.
– Haluaisin, että hän olisi lojaali, ja sellainen, joka osaa huomioida muita ja ottaa tilanteet hyvin haltuun.
– Ehdoton turn off minulle ovat itsekkäät ihmiset, Rosa alleviivaa.
Minkäänlaisia paineita Rosa ei ole halunnut itselleen asettaa. Hän aikoo olla vahvasti oma itsensä.
– Luotan siihen, että pärjään, kun olen vain oma itseni, Rosa kiteyttää.
Lue myös:
Jättiyllätys! Miss Helsinki -kaunotar mukana Love Island Suomessa
Love Island Suomi alkaa tänään! Villaan astuneiden saarelaisten kokoonpanossa muutos
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä