Maapallon tärinä ja vavahtelu on vähentynyt koronan myötä

Maapallon tärinä ja vavahtelu on rauhoittunut jopa kolmanneksella maalis- ja huhtikuun aikana. Syynä ovat kaupunkien kadonneet autoruuhkat ja maanteiden vähentynyt liikenne sekä lentojen ja junaliikenteen vähentyminen, uutisoi Nature -lehti.

Vavahtelun vähenemisen huomasi ensimmäisten joukossa Belgian kuninkaallisen observatorion geologi ja seismologi Thomas Lecocq. Hän kertoo tiedelehti Naturelle, että esimerkiksi Brysselin ympäristön seisminen melu vähentyi maaliskuun puolivälin jälkeen kun maan hallitus ilmoitti liikkumisen rajoituksista.

Kohinan väheneminen kertoo siitä, että suurin osa ihmisistä pysyy nyt kotona ja liikkuu vähemmän. Vastaavaa kohinan vähenemistä havaitaan yleensä ainoastaan joulun aikaan.

Nykyisillä laitteilla seismologit huomaavat pienimmätkin värähtelyt ja tärinät. Siksi maan oikeita järistyksiä on hankalampaa tutkia ja mitata kaupunkien lähellä. Kauempana asutuskeskuksista mitatuissa tuloksissa ei välttämättä näy muutoksia, mutta kaupungeissa on toisin.

– Normaalioloissa seismologit luottavat kaupungin tärinän takia yleensä asemaan, joka mittaa maan tärähtelyä syvemmällä maaperässä ja välittää tiedon Brysseliin maan päälle. Nyt maanpäällinen asema on yhtä hyvä, Lecocq kertoo.

Myös Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa työskentelevä seismologi Andy Frassetto kertoo, että maankuoresta mitatuissa signaaleissa on nyt paljon vähemmän taustakohua. Sama on havaittu myös Lontoon ja Los Angelesin mittausasemilla.

Seismiset mittaukset kaupungeissa todistavat siis valtaosan ihmisistä tottelevan sääntöjä ja pysyvän kotona.

 


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.