
Mariah Carey rivoili taustatanssijan kanssa jo kauan ennen eroa miljardöörimiehestään – video
Yksi popmaailman suurimmista diivoista, Mariah Carey, 49, on noussut otsikoihin salasuhteestaan taustatanssijansa kanssa.
Daily Mail on julkaissut rivon videon ja kuvia, joita Carey on lähettänyt taustatanssijalleen Bryan Tanakalle ainakin puoli vuotta ennen eroaan australialaisesta miljardöörimiehestään James Packerista.
Carey lähetti Tanakalle henkilökuntansa ottamia kuvia, joissa hän poseeraa pienissä bikineissä ja jopa täysin alasti. Daily Mailille on kerrottu, että jo tuolloin henkilökunnalle oli selvää, että Carey ja Tanaka olivat enemmän kuin ystäviä ja heidän välillään oli meneillään jotain. Myös paljastuneista tekstiviesteistä on selvinnyt, että Carey muun muassa yöpyi tuolloin salaa Tanakan luona.
Carey ja Packer erosivat lokakuussa 2016. Myöhemmin Packer maksoi Careylle 50 miljoonaa dollaria korvauksena eron tuottamasta ”epämukavuudesta”.
Daily Mailin julkaisemalla videolla Carey hieroo itseään kiihkeästi Tanakaa vasten syntymäpäiväjuhlissaan vuonna 2016, puoli vuotta ennen eroaan Packerista.
Tällä hetkellä Mariah Carey on kiertueella Euroopassa. Mukana on myös Tanaka, jonka kanssa pop-diiva nykyisin seurustelee.
Lähde ja Careyn Tanakalle lähettämät kuvat: Daily Mail
Ylij ja alin kuva: Instagram / Mariah Carey
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?