
Missi-Sonjan yllätyspaljastus Farmi-ohjelmasta: ”Miss Suomi lähti paikkaamaan sairastunutta lyhyellä varoitusajalla”
Miss Suomi Anni Harjunpää matkusti alkuviikosta Farmi-sarjan kuvauksiin. Annin kämppäkaveri, missikisoista tuttu Sonja Länsivuori paljastaa, että Suomen kaunein nainen lähti kuvauksiin hyvin lyhyellä varoitusajalla.
– Joku kilpailijoista ei päässyt osallistumaan ohjelmaan, niin Anni lähti paikkaamaan häntä. Hän lähti muutaman päivän varoitusajalla kuvauksiin, Sonja kertoo Metropoli.netille Beauty Beaivi -kauneussalongin kutsuvierasavajaisissa.
Kämppiksestä erossa oleminen tuntuu Sonjasta erikoiselta.
– Olemme olleet aiemminkin pidempiä aika erossa toisistamme, mutta olemme olleet toisiimme puhelimitse yhteydessä. Nyt hänellä ei ole puhelinta käytössä. Päivittäin tulee tilanteita, joista haluaisin raportoida Annille, mutta se ei nyt onnistu kuvausten takia.
Annin ja Sonjan on tarkoitus muuttaa uuteen asuntoon elokuun lopussa.
– Pysymme Helsingin keskustassa. Saa nähdä, muutanko meidän 61-neliöisen kämpän yksin uuteen asuntoon. Toivottavasti en. Toivon kuitenkin, että Anni pysyy ohjelmassa mahdollisimman pitkään mukana.
Sonja näkee Farmi-ohjelmassa Annin vahvuutena eläinrakkauden.
– Hän on harrastanut ratsastusta ja hoitanut eläimiä.
Olisiko sinusta ohjelmaa?
– Ehkä oli ihan hyvä, että Anni meni minun sijaan ohjelmaan. Luulen, että Anni pärjää minua paremmin kuvauksissa.
Erosin pitkästä suhteesta
Sonjan viisi vuotta kestänyt suhde poikaystävän kanssa päättyi eroon viime keväänä.
– Olen yrittänyt viettää ensimmäistä sinkkukesää vuosiin. Takana on aika villi kesä. Miehiä on riittänyt ympärillä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys
- Netflixin mitta tuli täyteen – kukkaronnyörit kiinni Harrylta ja Meghanilta
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!